Bruichladdich Port Charlotte PC9, 59,2 %

Bruichladdichin vahvasti turpeistettu Port Charlotte -sarja on edennyt yhdeksän vuoden ikään. Bruichladdich on ollut tarjonnan sekavuutensa vuoksi Islay-viskien kategoriassa hieman luotaan työntävä: erilaista putelia tuntuu löytyvän loputtomiin. Hieman skeptisesti lähestyin siis tätä Uisgessa. 

Bruichladdich Port Charlotte PC9, 59,2 %

Tuoksu on mukavan hiilinen, Octomoresta tuttua savua, varsin voimakas.

Maussa tulee ensin tolkuton makeus, johon yhdistyy sitten erittäin vahva lyijyinen savu. Tervaleijonaa. Alkoholi iskee, mutta lyhyenä. Maitosuklaata. Suutuntuma on öljymäisen kiintyvä ja viski jättää suuhun kermaisen tunnun ja omanlaisensa mikroilmaston. Hieno ja intensiivinen viski. Aijai. 91.

Suuri Sherrykamppailu: Glendronachit rivissä

Glendronach on tunnettu sherryisyydestään ja sen mukana tulevasta raskaudesta. Pitkät sherrykypsytykset lyhyen finishtelyn sijaan saavat näihin usein myös suorastaan jälkiruokaviinimaista tummaa väriä. Tähän raapustukseen on kerätty nuotit neljästä Glendronachista. Kaksi ensimmäistä on maistettu Uisgessa ja kaksi viimeistä eilen kotosalla. Arvostelut eivät siis ole välttämättä täysin linjassa, joskin oli hauska havaita, kuin yhteneväisiä fiiliksiä näistä löytyi. Uisge-viskien jälkeen saatiin myös mielenkiintoinen Oloroso vs. PX -battle, jossa pyrittäisiin ratkaisemaan sherryjen paremmuus. 

Glendronach 1991-2011 19yo, 55,4 %, Oloroso sherry butt nr. 2406, btl 460/532 (maistettu Uisgessa)

Tuoksussa tummia vesiä, rusinaa, ei mitään marjaisia sävyjä, mutta silti raikas, ei tunkkainen.

Maku on hyvin töpäkkä, ruskeita elementtejä, nugaata, vaaleaa maitosuklaata. Mummon kammaria (hyvällä tavalla). 91.

Glendronach 15yo Revival 46 %, kypsytetty Olorosossa ja osin Pedro Ximenezissä.

Tuoksussa makea, jotenkin fenolinen öljyisyys. Maku paluuta maan pinnalle edellisestä varsin herkullisesta. 

Maku on hyvin tasapainossa, tummapiirteinen. Tuoksun ehkä lievä epäpuhtaus on tiessään ja tämä on hyvin tasainen ja helppo sherryviski. Luonnetta ehkä kuitenkin puuttuu? 88.

Uisge-Glendronachien jälkeen kotimaistossa oli pari samplea, joissa mielenkiintoa etukäteen herätti kohtuullisen lähellä toisiaan olevan iät (18 ja 21yo), mutta eri sherryssä tapahtunut kypsytys. Kumpi voittaa, karhu vai leijona?

Glendronach Single Cask No. 1, 1993 Aged 18yo, Oloroso sherry butt, 54,9 %

Väriltään hieman vaaleampi kuin 21yo PX, mutta kuitenkin hyvin tumma.

Tuoksussa kuivattuja hedelmiä, herkkää kahvisuutta. Upean syvä tummanruskea tuoksu, makeaa rusinaa. Herkullisen syvä jälkkäriviinimäinen elämys, vanhaa maaviinikellaria, jossa kostean homeinen tunnelma - hyvällä tavalla. Pehmeää täyteläisyyttä. PX:n maistamisen jälkeen nugaata. Nostattaa valtavat odotukset makuun! 

Maussa terävä alkoholinen puraisu, tummia fiiliksiä, mutta tuoksun pehmeys ei heti tunnu. Vettä tuntuisi kaipaavan. Sulkeutunut. Raikkauden puutteeseen kaipaisin hienorakenteisuutta, mutta sitä ei löydy. Jotain kitkeryyttä sikarilaatikkomaista, mikä ei ihan toimi. Tuoksun maakellarin herkkufiilikset kääntyvät maussa negatiiviseksi. Vesi avaa selvästi, pehmentää suutuntumaa, sen myötä maku alkaa myötäillä tuoksua, mukaan tulee nyt niitä kahvimaisia, jopa suklaisia elementtejä. Myös makeutta. PX:n maistamisen jälkeen tässä on jonkin verran lisää luonnetta, maitosuklaata. Silti tietty makujen yhteennivoutumattomuus vaivaa: suklaa vs. alkoholi vs. punaiset maut ovat irrallisina eivätkä muodosta koherenttia tarinaa. Tuoksu olisi voinut olla vaikka 96, mutta kokonaispisteiksi 91.

Ville: T: Makean sherryinen, alkoholissa lioitettuja mehustettuja punaisia marjoja, jouluisaa jälkiruokaa. Eksoottisempaa (papaija?) kuivattua hedelmää. Iäkkään jälkiruokaviinin tuntua, esim. vanha port, joka tihkuu sokeria. Täyteläisempi, paksumpi kuin 21yo. Kirsikkaa ja marjaa. M: Latteampia makuja (kuten nahkaa) enemmän kuin olisi toivonut. Ensipuraisu ei ollut täysosuma. Kuivempi kuin tuoksu antaisi odottaa. Tuoksun monivivahteisuutta ei synny. Marjat katosivat mausta. Sikarilaatikkoa, kahvia. Veden myötä makuun tulee keltaisia piirteitä. villen pojot: 87.



Glendronach Single Cask No. 3314, 1989 21yo Pedro Ximenez Sherry Puncheon, 53,5 %

Väri: erittäin tumma, ruskea, coca-cola

Tuoksu on kirkkaampi, raikkaampi ja kovempi sherry kuin edellinen oloroso. Kuitenkin hyvin tumma tämäkin. Ei niin "homeinen" kuitenkaan. Marjat ovat hieman kirpakampia ja raikkaampia. Erittäin maukas, mutta jää silti aistillisuudessaan jälkeen olorososta. Karhunvatukkaa. Ajan myötä alkaa nostaa fiilistään ja mennä ehkä jopa 18yo:n ohi. Todella vaikea sanoa, kumpi on parempi. Molempia voisi nuuhkia vaikka tunnin, eikä maistamaan olisi mikään kiire.

Maussa on pehmeämpi suutuntuma, tanniinista kuivattavuutta. Sitten alkoholi, mutta maltillisempana kuin 18yo:ssa. Holin jälkeen ruokosokerihunajaista makeutta, jopa teemäisyyttä. Pistävyyttä, joka tuntuu muodostuvan todella pienistä partikkeleista suussa. Jännää kihelmöintiä. Parempi maku kuin Olorosossa. Ehkä myös sherryisyydessään tutumpi. Yksioikoisempi. Varsin herkullinen kuitenkin. Vesi tuo hedelmiä enemmän mukaan. Mehukkaanpunaisissa fiiliksissä koko ajan liikutaan: sulaneeseen suklaseen dipattua kirsikkaa. Jälkimaussa sama kiva pieni pisteliäisyys kielenpäässä. Hyvä viski, mutta vähän yksioikoinen. Suuhun jäävästä lämmöntunteesta yksi lisäpiste. 90.

Ville: T: Muscatel-maista jalohomerusinaa, lähellä edellistä. Sokerinen makeus on omalla tavallaan yksipuolinen. Odotan saavani enemmän juttuja 18yo:n mausta. Rypälettä ja marjaa. M: Aika terävä tämäkin, ei ihan täysosuma. Kermatoffeeta. Erilainen ensipuraisu kuin 18yo: pehmeämpi, pyöreämpi ja paksumpi. Jälkimaussa pistoa ja jotain, mistä en tykkää. Punaista jouluomenaa. Hedelmän kuorta tai jotain muuta hieman epämiellyttävää alkuun. Näissä molemmissa on liikaa tunkkaisuutta mukana: epäselviä makuja; mitäs tässä nyt onkaan. Voi olla, että nämä viskit ovat hieman liian vaikeita itselle. Tuoksut ovat huippuja molemmissa, mutta maut eivät ihan vastaa. Villen pojot: 85.


Oloroso vs. Pedro Ximenez - the Verdict

Oloroso on aistillinen, pehmeä, agraarisen robusti, herkkä. Kuin kellarin pimennossa kasvanut maatilan tytär, joka puberteettinsä kunniaksi laittaa maantien värisen tukkansa leteille ja astuu ulos kosteaan aamuun. Kellarinhaju ei kuitenkaan nahastaan heti lähde, joten kanssakäyminen edellyttää tiettyä maalaisromantiikan kaipuuta. PX taas on julkea kaksossisko, mustatukkainen teräväsuinen poikatyttö, joka flirttailee raitin poikien kanssa, kapinoi vanhempiaan vastaan, mutta kirjoittelee samalla runoja nahkakantiseen muistikirjaansa. Kumpi siis on parempi? On todella vaikea sanoa. Kelailisin, että toisen kanssa saattaisin nousta taivaisiin, leijua kauneimpiin uniin. Toinen taas vetäisi mukanaan helvettiin. Kadu en silti kumpaakaan.

Ville: näiden pisteyttäminen ei ollut helppoa. Tuoksujen huikeus vei odotukset korkealle ja maku toi alas. Tuoksut jopa yliviivasivat maun pettymystä. Tykkäsin kuitenkin enemmän olorososta. Nämä olivat jossain vaiheessa pisteiden valossa paljon alempana, mutta pienen tauon jälkeen saatiin neutraalisuutta arviointiin. Eivät kuitenkaan markkinahintansa väärtejä. 

Muita havaintoja

Tämä ilta opetti monta asiaa. Ensinnäkin, Oloroso on mielestäni vähän parempaa kuin PX. Tai ainakin herkempää. Toisekseen: 2 cl on liian pieni maisteluannos. Illan dramit olivat kolmesenttisiä, mutta mittatikkua tarkemmin analysoiden ja Villen valutellessa tyhjästä maistelulasista vielä niitä viimeisiä epätoivoisia tippoja, tulin siihen perusteltuun ja rationaalisesti kiistattomaan johtopäätökseen, että juuri optimin viskiannoksen koko on 3,1415226535 cl. Varsinkin tällaisissa monivihahteisissa viskeissä on kiva, että tavaraa lasissa riittää viljalti. Ei silti lähdetä puhumaan 4 cl:n satseista, sillä sehän menisi välittömästi dokaamisen puolelle ja olisi muutenkin vulgääria. Samoin kuitenkin huomaa, että Uisgen sinänsä toimivat 1 cl:n annokset eivät tartuta paperillekaan niin paljoa luonnehdintoja viskistä. Toisaalta ne mahdollistivat sitten useamman maistelun ennen huomiokyvyn vääjäämätöntä herpaantumista.

---

Ja sinä, joka bongasit optimaalisessa maisteluannoksessa laskennallisen virheen: Olit oikeassa, mutta suosittelen silti rillien vaihtamista piilareihin, urheiluharrastuksen aloittamista ja lunkimpaa viskinharrastamista, sillä siitä huolimatta, että käytät alkoholia, huomiosi kiinnittyy vääriin asioihin. Korjataan nyt kuitenkin se dram-koko: 3,1415926535 cl. 

Vasemmalla 18yo, keskellä 21yo. Oikealla Benriach Solstice, josta tulee entry myöhemmin.

Glenmorangieta Uisgessa

Uisgepäivitykset jatkuvat. Glenmorangie on mielestäni lupaava brändi ja ensimmäisellä kerralla maistettu 18yo iski todella hyvin. Toisella kerralla se taas ei oikein maistunut ja kolmannella taas palautti uskon. Miksi tislaamo tekee viskiä, jonka maku vaihtelee maistelukerroittain?!? Joka tapauksessa makuprofiilina appelsiininen, mutta kuitenkin suun täyttävä viski on vaikuttanut mielenkiintoiselta. 

Glenmorangie Finealta, 46 %

Finealtassa on käytetty turpeistettua mallasta ja kypsytystä on harjoitettu ex-bourbonissa ja sherryssä.

Tuoksultaan perusmakea, kuitenkin aika vaisu. Savua jossain taustalla. Hedelmäinen ja alkoholisuuttakin löytyy. 

Maultaan mukava miedon savun ja kypsän oranssin hedelmän liitto. Lopussa turpeisuutta. Tätä joisi kyllä mielellään! 90.

Glenmorangie 25yo, 43 %

Tämä high-class-viski on viettänyt aikaansa niin ex-bourbonissa, sherryssä kuin ranskalaisessa burgundytynnyrissä. Hinta menee päälle 300 €:n ulkomaillakin, mikä kyllä järkytti satunnaista messukävijää. 

Tuoksu on massiivisen monivivahteinen. Appelsiinimäisyyteen yhdistyy hieman tummempia elementtejä, nahkaa. 

Maussa on kuiva suutuntuma, tanniineja. Sitten hedelmäisyys syrjäyttää kuivattavuuden ja tuo vahvan maanläheisen, mutta yllättävän raikkaan tunteen. Hieno ja tasapainoinen viski, mutta ehkä jotain lisäpotkua voisi toivoa. Nyt kun jälkikäteen tiedän hintatason, en kyllä maksaisi lähellekään moisia summia tästä. 90.

Jura Prophecy, 46 %

Uisgessa oli tarjolla kattavasti myös Juraa. Tästä tislaamosta on ollut toistaiseksi vaikea muodostaa mielipidettä, joten annoin sille yhden näytönpaikan valiten sen nelikentän stydistä ja savuisesta reunasta löytyvän Prophecyn. 

Tuoksussa on savua, mutta myös jotain epämiellyttävää käynyttä. 

Maussa on hyvin tehoa, suuntäyttävää voimaa ja savua. Huippuelementit kuitenkin puuttuvat. 86.

The Glenlivetiä Uisgessa

The Glenlivetissä ollaan konstailemattomien perusviskien parissa. Ei ihmeempiä kikkailuja, finistelyjä tai savusteluja. Oma kokemukseni on, että viskiharrastuksen alkuvaiheessa nämä voivat olla hieman tylsiä, kun eivät tarjoa oikein mitään äärielämyksiä. Maun kehittyessä herkkyyttä ja vivahteita alkaa kuitenkin arvostaa. Tai sitten ei. Sun kuitenkin huomasin, että näistä on omalla kokemuksellani vaikea löytää liiemmin adjektiiveja kuvaamaan viskiä. Sen kyllä kykenee sanomaan, onko viski hyvää vai ei. Which is nice.

The Glenlivet 12yo, 40 %

Tuoksussa raikkaita elementtejä: päärynää, vaniljaa. Tähän Gordon Muir antoi hyvän vinkin tastingissaan: klyyvaria ei välttämättä kannata tunkea syvälle lasiin heti ensialkuun, vaan tuoksutella hieman (n. 10-20 cm) kauempaa, jolloin esille saattaa nousta erilaisia aromeja. Tästä nousi tuo mainittu päärynä. 

Makuna on hyvin puhdas päärynäinen mallas. Vaniljaa. Perushyvä. 83.

The Glenlivet Nàdurra 16yo, 54,2 % batch 11091 (?)

Tuoksussa kirpakoita hedelmiä, sitten tallimaisia vivahteita.

Suussa tuntuu alkuun hyvin hyökkäävä alkoholisuus, joka kuitenkin tuntuu hyvin miellyttävänä. Maussa on trooppisia hedelmiä ja banaania. Oikein maukas banaaninen "perusviski". 88.

The Glenlivet 21yo Archive, 43 %

Tuoksu on makean päärynäinen

Suutuntuma on älyttömän pehmeä, hieman öljymäinen. Kertakaikkisen nätti ja tasapainoinen esitys. Tässä on jo vanhan viskin vikaa. Nam. 90.

Teerenpeli 8yo, 43 %

Teerenpeli oli viskeineen Uisgessa paraatipaikalla, joten kannatusmielessä piti maistaa heidän 8-vuotiaansa. Koin tästä siemauksen kerran aikaisemminkin Suuret oluet pienet panimot -messuilla (hyvä meininki btw), mutta nyt se pantiin sitten kunnon testiin.

Teerenpeli 8yo, 43 % (Alkossa 0,5l: 79,90 €)

Tuoksu on varsin raikas, "perusviskimäinen", sitten banaania ja bourbonille tyypillistä vaniljaisuutta.

Maussa alkuun tulee vesimäinen suutuntuma, sitten vaatimaton alkoholin puraisu. Yleislinjana maistuu viskiltä. Kokonaisuus on kuitenkin auttamattoman pliisu, vaikka tässä ei mitään varsinaista vikaa olekaan. 76.

Täytyy sanoa, että harmi. Mielellään sitä suosisi suomalaista, mutta tässä on aikamoinen bulkkiviski käsillä. Toki ruotsissa on pyöritetty bisnestä pidempään, mutta ei voida kyllä samana päivänä puhua Teerenpelistä ja Mackmyrasta. Mackmyra on lähtenyt rohkeasti tekemään uusia avauksia (katajasavustus, lakkaviimeistelyt), joten jotain erityistä toivoisi Teerenpeliltäkin. Tai sitten perustuotteen pitäisi vain yksinkertaisesti olla parempi. Alkon hinnalla ei ole mitään tekemistä tuotteen laadun kanssa, mutta tuetaanhan sillä vahvasti kotimaista viskikulttuuria. Alku ei ole koskaan helppo.

Uisge ja pari Aberlouria

Aberlour ei ole soittanut itselläni kelloja oikein mihinkään suuntaan mielikuvatasolla. Oli siis tarkoituksenmukaista maistaa ihan perustuotetta mielikuvien muodostamiseksi.

Aberlour 10yo, 40 %

Tuoksussa sherryä, sitten päärynää ja omenaa. Varsin raikas.

Maku on kova ja nuori sherryn haasteisiin nähden. Minttutoffeeta? Tämä ei ehkä ihan täytä saappaita, aika paljon puuttuu. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta ei iske. 78.

Aberlour 18yo, 43 %

Tuoksu on syvempi ja pehmeämpi kuin kympissä. Kermatoffeeta, hipaus tammeakin?

Maussa tuntuu pehmeä, öljyinenkin, makea mutta raikas sherry. Varsin maukas, mutta ei silti kutsu tanssiin. 83.

Johtopäätös: Pitäydyn jatkossa a'bunadhissa.