Kilkerran 12yo, 46 %

Alkoon saapui taannoin maailmalla kovia odotuksia itseensä kerännyt täys'ikäiseksi kasvanut Kilkerran Glengyle-tislaamolta. Maistetaan.

Kilkerran 12yo, 46 %

Tuoksu: Öljyinen, hieman likainen. Suurkaupunkia, parfyymia. Iso tuoksu. En ole oikein varma, tykkäänkö ykkösellä.

Maku: Jälleen kerran tuoksun hienoiset epäpuhtaudet eivät seuraa makuun asti, vaan kielelle laskettelee hieno pehmeä keltainen viski. Suutuntuma on kuin teddyn karvaa, mutta rakenne on silti tuhti ja öljyinen. Mielestäni maun alkupuolella ollaan kukkaisissa ja hunajaisissa tunnelmissa veden kielelle tuoden ja jälkimaussa esiin nousee sitten nougatmainen turpeisuus. 12-vuotiaaksi "perusviskiksi" monipuolinen ja rikas rakenne. Ehkä tuosta tietystä omalaatuisuudesta, joka tuoksussa esiintyy itselleni likaisuutena ja maussa turpeisuutena, joko pitää tai ei pidä. Ei ollut ehkä eniten omaan mieleeni, joskaan en ole oikein Springbankeistäkään välittänyt. 86.

Kommentti: Verrokiksi otin tähän tuoksuprofiilin perusteella Bruichladdich Laddie 10:n. Laddie vei kyllä tässä parissa voiton puhtaudellaan ja voimallaan. Laddielle olen joskus nuotittanut 91 pistettä. En ehkä ihan niin paljoa tänään antaisi, mutta on se silti turkasen hyvä viski.

Rare Maltsia Tammisaaressa 13.1.2018

Kiirettä on pukannut, joten taannoisesta Tammisaaren excusta rapsaa vasta nyt. VYS:in ja Tammisaaren omien poikien yhteistasting talvisessa Tammisaaressa on parhaita juttuja, joita viskiharrastus on eteen tuonut: upeat puitteet, pieni siirtymä Helsingistä ja aina täydellinen rapsakka talvi-ilma. Ja toki maukkaat viskit. Tällä kertaa tarjolla oli jälleen kattaus Rare Maltsia. Aikaisempi setti on luettavissa täältä. Joten mennään asiaan.

1. Bladnoch 23yo 53,6 %

Tuoksu: Vaahtokarkkia, fudgea, todella puhdas ja herkullinen lupaus! 

Maku: Hieno kanervainen suuntäyttävyys: makeaa vähän imelääkin hedelmää, hunajaa. Täystynnyrivahvuus kyllä maistuu. Vesi tuo niitä tummempia fiiliksiä esiin ja pidentää jälkimakua. Rakenne on mukavan öljyinen, vesilisä jopa raakaöljyinen. 88.

2. Rosebank 20yo 1981-2002, yli 6000 pulloa. 62,3 %

Tuoksu: tästä ei oikein tunnu irtoavan mitään. Mutta sitten parfyymisuutta, sitrusta.

Maku: Iso suuntäyttävyys , salmiakkia, pippuria, ruohoista parfyymisuutta, suun kuivattavuutta. Lääkemäisyyttä. Iso mutta herkkä viski. Keltainen iso, mutta nätti alkoholi. 90.

 

3. Royal brackla 20yo, 1978-,  59,8 %

Tuoksu: Ei mitään, eikä ainakaan eroa kakkoseen. Sitten lämmittelyn jälkeen makeaa appelsiinisuutta. Ei huono.

Maku: Tiukka on kyllä startti. Selkeästi terävämpi profiili: anista, sitruunaa. Eteerisyyttä. Suolaa. Vesilisä lisää sitten hedelmää ja inhimillistää tätä. Mutta ei huono ollenkaan! Paransi tuoksusta. 89.

4. Dallas Dhu 21yo 61,9 %

Tuoksu: Metallinen, raskas tuoksu. Lupaava. Lämmitys tuo hedelmää. Hyvä! Turvettakin löytyy. 

Maku: Nyt on iso. Tuoksun linjoilla. Tämä on iso metallinen turveviski, mutta myös marjaisuutta löytyy. Hieno. Pitkä maku. Kanervaturpeisuus lisääntyy veden myötä. 91. 

5. Benrinnes 21yo, 1974-, 60,4 %

Tuoksu: Perinteisempi makean keltainen tuoksu. Tämä näistä ehkä vaatimattomampi bracklan lisäksi. 

Maku: Selkein sherryvaikutus nyt. Syvä ja hedelmäinen, varsinkin maun jälkivaiheessa alkaa kivoimmat marjatoffeetunnelmat. Tämä jopa ilman vettä hyvin nautinnollinen. Mortlach-tyylinen. Tuo sherryn puhtaus tässä on hienoa. Vesi tuo tanniinisuutta. 90.

6. Millburn 18yo, 1975- 58,9 %

Tuoksu: Likaisuutta, sikaria, ruutia, puolijoukkuetelttaa. Lupaava myös. Puhdasta keltaisuutta.

Maku: Savua ja kypsää bourbonkypsytystä. Vanhan turveviskin vikaa. Mestaritontun seikkailujen kivikuvan turvesavua. Ja sitten sitä makeaa syvää vaniljaa. Puhdas ja kaunis. Todella pitkä ja kiva kaveri. Aivan omaa luokkaansa oleva jälkimaku. 92.

 

 

 

Loppupohdinnat: Isoja viskejä, eivätkä aina ihan helppoja. Kuitenkin paljon on juttuja ja hienoja elämyksiä on löydettävissä. Rare maltsia olisi kiva joskus maistaa osana jotain tavallisten kuolevaisviskien kattausta.

Vertailussa Ardbeg Ten L6 ja L8

Avasin hiljattain pullon Ardbegin TENiä. Kyseinen puteli oli pakattu vanhemman malliseen vaaleampaan laatikkoon ja sen pullotuskoodi oli L6. Tätä piti sitten maistaman tuoreemman pullotteen rinnalla. Kyseisen pullotteen hankintahetkestä ei ollut siitäkään tarkkaa tietoa, mutta L8 luki kyljessä. Ja eroa oli, voi pojat.

Ardbeg TEN, pullotuskoodi L6 150 7:32 4ML

Tuoksu: Vaniljanugainen pelmeä tunnelma. Puhdasta sisäkumia. 

Maku: Rauhallinen maltillinen nousu, hieman tasapainoista metallia ilman pistävyyttä. Täyteläinen, paksua pehmeää makeaa sitruunaa. L8iin verrattuna tämän rakenne on isoimmin ero. 90.

Ardbeg TEN, pullotuskoodi L8 344 00:23 6ML

Tuoksu: Terävämpi, metallisempi hennon sitruunainen tuoksu. Nykyviskimpi. Iso ero L6seen.

Maku: Suutuntuma selkeästi kovemman raffi: metallinen savu. Ohut rakenne ennen kaikkea. Ohut kevyt savu ja sitruuna, siinä se. Ja aika hapan jälkimaku. 86.

 

Kommentti: Neljän pisteen ero on valtava kahden "saman" viskin välillä. Tässä oli pari maistokertaa ja kaksi muuta maistajaa vahvisti havainnot. Eli siinä, että Tenin pullotuskoodien metsästys muodostui jossain vaiheessa vakavasti otettavaksi harrasteeksi, on vissi pointti. Tuo vanhempi Ten on mainio viski, eikä tässä ole käsittääkseni puhe edes niistä oikeasti vanhemmista Teneistä.

Balblair 1990, 46 %

Maistossa Balblairia. Alkossa on ollut myynnissä tästä pullotteesta 2nd edition, ja se on kyllä mainio viski. Huidellut jossain 130 €:n nurkilla. Tässä kyseessä on litran pullo, joka on hankittu jostain maailmalta.

 

Balblair 1990-2008, 46 %

Tuoksu: Kiva karkkihedelmäisyys, raikas ja maukas.

Maku: Erittäin suuntäyteinen makea raikas sherryherkku. Todella isoja asioita, mutta tämä ei silti millään muotoa ole mikään sherryjyrä. Hieno raikas karkkiviski. 90.

 

 

Kumpi onpi parempi? Kyrö vaiko Helsinki?

Suomalainen viskinharrastaja elää mielenkiintoisia aikoja, kun pienen ajan sisään on saatu maistiin uutta viskiä sekä Kyrö Distilleryltä että Helsinki Distilling Companylta. Molemmat ovat uutta Suomessa ruispainotuksensa vuoksi, ja samasta syystä ne ovat oman kokemukseni mukaan herättäneet enemmän kiinnostusta kuin esimerkiksi jo paikkansa vakiinnuttanut Teerenpeli. Kun kerran tislaamot ovat myös käynnistäneet toimintansa suunnilleen samaan aikaan, kiinnostaa maistelevaa kansaa toki se, kumpi niistä on parempi. Tässä siis oma mielipiteeni asiasta nyt kun Kyrö on saanut kaksi viskiä ulos ja HDCO:n ensimmäinen tuotos on myynyt Alkoissa kovaa vauhtia aamusta alkaen. Viskit on maistettu eri ajankohtina (Kyrö1 kahdesti, Kyrö 2 kahdesti, HDCO1 kerran), joten tutkimustulos ei ole täysin validi, mutta eipä tämä maistelutouhu nyt muutenkaan niin eksaktia tiedettä ole.


Kyrö 1st Release, marsala finish, 331 pulloa, 47,1 %

Tuote kypsyi alkuun uusissa 30-60 litran tammitynnyreissä. Näistä se siirrettiin muutamaksi kuukaudeksi ex-bourbon-tynnyreihin ja viimeisteltiin lopuksi n. 3 viikon ajan makeassa marsalaviinitynnyrissä.

Tuoksu: Puhdas! Maaseutumainen. 

Maku: Suutuntuma on maukas ja suun täyttävä. Tuo tuoksun maaseutumaisuus on tässäkin läsnä, mutta se ei ole häiritsevää. Hieman puun tanniineja, mutta nekin mukavasti tukevat tätä makua. Yllättävänkin valmista ja makuakin löytyy: appelsiinin kuorta/aprikoosia, pippurisuutta. Tämä on kyllä puhdas ja maukas tuote. Ja hyvin suomalaisen makuinen. 

 

Kommentti: Mielestäni tämä oli varsin onnistunut tuote! Yleensä jenkkiviskeissä on oman makuprofiilinsa lisäksi aika ohut suutuntuma, mutta Kyrön mallastettu ruis tuo viskiin selkeästi enemmän skottityyppistä suuntäyttävyyttä säilyttäen siis silti ruisviskin makuprofiilin: jännää! Mikko Koskinen Kyröltä vastasi kysymykseen suutuntumasta listaten seuraavat siihen vaikuttavat tekijät:

1. käytössä wholegrain ruista eli puuroa ei filtteröidä

2. käytössä potstill, ei kolumnitislain

3. mallastus

4. pitkät leikkuuajat

5. ei kylmäfiltteröintiä

Moni harrastaja kritisoi marsalaviimeistely. Olisi tietysti ollut mielenkiintoista maistaa viskiä au naturel, mutta ymmärrän tuon viimeistelyn maun tuojana ja ehkä tanniinisuuden leikkaajana. Kyrön rinnalla maistettiin Sonoma County, ja mielestäni Kyrö oli näistä parempi. Pisteytys on vaikeaa näin uuden tuotekategorian kanssa, mutta ehkä 84-85.

Kyrö 2nd Release Suomi100 ruisviski, oloroso finish, 50 %

Viskin oloroso-viimeistelyä ei ole mainittu pullossa, mutta tämä tieto minulle Kyröltä annettiin.

Tuoksu: Jännä erittäin makean karamellinen ensituoksu. Sokeripersikka taittuu sitten makeaksi vaniljaksi. Tuoksu alkaa sittemmin muuttua monipuolisemman poltetun sokerin suuntaan ja mausteisuus lisääntyy. Kun näiden makeiden nuottien ohi pääsee niin rukiin omaleimaisuus sieltä sitten nostaa päätään. Ensituoksussa on siis paljon erilaisia asioita, joista ihan kaikki eivät ole pelkästään positiivisia: onko se sitten pieni newmaken vivahde vai jotain liimamaisuutta, tai sitten keinotekoista tai vain maistajalle vieras tuoksu? Varsin täyteläinen joka tapauksessa. Toisella nenäilyllä offnotet ovat tasoittuneet ja mukaan on tullut tummempia jälkiruokaviinimäisiä sävyjä, ehkä rusinaa?

Maku: Maku on maailmaltaan ens'alkuun linjassa tuoksun kanssa. Tiukka on puraisu kielellä, mutta hitto että tulee kivoja elementtejä mukaan kun ensipuraisusta selviää! Maahisen kämmentä, havupuun oksaa, ruispuuroa, ja itse asiassa todella upea poltetun sokerin jälkimaku! Skottiviskin juojalla on edessään kyllä tyystin erilainen tuote, mutta on tämä erilainen myös maistamiini ruisviskissä verrattuna.

Vesilisä taittaa makeutta pois ja tuo maittavan rukiin nyt hyvin esille. Maku on hienosti tasapainossa, intensiivinen ja suorastaan syleilevä. Ehkä taustalla vielä maistuu, että nuoresta tuotteesta on kyse ja harrastaja olisi uskoakseni mieluusti ottanut tämän ilman tuota makeutta tuovaa tynnyriviimeistelyä, mutta on Kyrössä tämän perusteella mahdollisuudet vaikka mihin! Viski on omaleimainen, siinä on voimaa ja makua ja tisle itsessään vaikuttaa laadukkaalta. Ei tämä toki helpoimmasta päästä juotavaa ole, jos suuria massoja mietitään, mutta uskallan kyllä povailla hyvää tulevaisuutta tislaamolle myös viskipuolella. Osaisiko pisteyttää? Vaikeaa, mutta ehkä 83. 

Kommentti: Kakkosreleasen olisin ilman muuta halunnut maistaa ilman tuota sherryvaikutetta. Tuoksu on tässä kyllä outo, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Joku erikoinen epäpuhtaus tuoksussa on todennäköisesti tuo finistelyn "ansiota" (toivottavasti). Jälkimaku jätti välillä oikein mukavan fiiliksen ja välillä ponutunnelmat suuhun. Ehkä se Kyrön juureva maalaisuus vaatii hieman totuttelua. 

Helsinki Distilling Company 1st Release 100 % Rye Malt Whiskey, 580 pulloa, 47,5 %

 

Kyseessä on HDCO:n ensimmäinen viski, joka on kypsynyt 28 litran uuden ranskalaisen tammen tynnyreissä ja johon on valittu kahdestakymmenestä ensitynnyristä kymmenen. Tynnyreissä oli kolmen vuoden ja yhden päivän kypsymisen jälkeen 24-25,5 litraa nestettä, joten enkelit olivat olleet tisleelle armollisia.

 

Tuoksu: Puhdas ja maltainen. Hennon sitruksinen ja raikas. Vaniljaa ja karamellia. Ruis tuntuu lämpimän makean limppuisena leipänä ja ehkä jopa tummana ratapölkkynä. Lempeä tuoksu, joka ei ole kuitenkaan erityisen antava.

Maku: Ensimmäisenä tulee erittäin iso pippurinen hyöky. On kyllä iso. Kun siitä selviää, suutuntuma on kyllä varsin öljyisen suuntäyttävä. Vesitilkka auttaa ensihyökyyn heti. Yrttisyyttä. Vesi tuo ruista kyllä hienosti esiin ja rauhoittaa viskiä muutenkin. Hyvin tasapainoinen yksilö. Ei hötkyile suuntaan tai toiseen. On kyllä kova suoritus ensimmäiseksi viskiksi, vaikka suurta aromikirjoa tai syvyyttä ei vielä esiinnykään. Ehkä 83.

Kommentti: Nautin kyseisestä viskistä tehdyn viskidrinkin HDCO:n baarissa. Drinkki oli Sweet Manhattan. Tuo oli paras koskaan juomani viskidrinkki, ja sen omaleimaisuus tuli juuri tästä viskistä. Drinkin makeus muutti tätä lähemmäksi sitä, mitä Kyrö2 oli paljaaltaan, mutta ilman epäpuhtauksia. Suosittelen kokeilemaan. Tuo drinkki innosti minua tällä kertaa enemmän kuin itse viski paljaaltaan. Ehkä Kyrö viimeistelyineen siis aavisti turistimaistajan mielenliikkeet...

 

Hdcon uusi pannu ja tislaamomestari

 

Yhteenvetoa: Kumpi parempi? Kyrö likainen, hdco puhdas. Kyrö monipuolinen, syvä, vahva ja maussa selkeästi yksi taso enemmän kuin hdcossa. Hdco maltillinen ja yksioikoinen mutta puhdas ja rehellinen. Kyrön todellisesta profiilista on vaikea saada tolkkua koska tuo oloroso-viimeistely peittää niin paljon. Ekassa releasessa ei ollut kyseisiä offnoteja, joten odotamme finistelemätöntä tuotetta. Kyrön maalaismainen mämmisyys on haastavaa ja siihen ehkä pitää vähän opetella. Tykkäätkö persikasta vai vesimelonista? Tällä kertaa lopullinen totuus on mielestäni maistajasta kiinni. Joka tapauksessa pääsemme varmasti palaamaan kysymyksen äärelle tulevaisuudessa, kun tislaamoilta alkaa putoilla enemmän tuotteita. Hdcon perustuotetta (70 % ohraa, 30 % ruista) emme ole vielä päässeet maistamaan.

Välicheck 1: Kyröä kypsymässä Helsinki-Vantaalla

Puoli vuotta on vierähtänyt siitä kun pääsin Helsinki-Vantaan loungeen maistelemaan Finnairille kypsymään laitettua tulevaa Kyröviskiä. Nyt oli ensimmäisen puolen vuoden välikollauksen aika. Tunnelmat tynnyröintihetkestä voi lukea täältä.

Tilaisuuden aluksi maistoimme ensin hieman taitetun new maken ja sen jälkeen samplet molemmista tynnyreistä. Ja olihan muutos jo puolessa vuodessa valtava! Väriä oli tullut huimasti, ponu oli taittunut ja makua oli jo varsin maittavasti. Riihiruis oli mukavasti mukana taustalla eikä mitenkään päälleliimattu aromi. Nämä olivat jo nyt varsin maittavia juomia, joita olisi voinut nautiskella enemmänkin.

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin se, miten erilaiset nämä kaksi lähtökohtaisesti identtistä tynnyriä jo tässä vaiheessa olivat. Ykköstynnyri oli rauhallisempi, miedompi ja mauiltaan valmiimpi, joskin myös jo varsin tamminen, kun taas kakkonen oli ärhäkäs, pistävä ja hyökkäävä, mutta vähemmän tamminen. Mieletöntä, minkä eron puoli vuotta saattaa tehdä.

Seuraavan kerran näitä olisi tarkoitus maistella vuoden päästä. On todella ilo olla mukana tässä projektissa. Samalla se nostaa innostusta suomalaisiin viskeihin entisestään.

Taiteilija työssään

Smoke on the Water 50 vuotta ja 300 vuotta viskiä

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista marraskuista lauantaita kuin matkata Hämeenlinnaan - Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin ja muutoinkin Suomen Top 34 kesäkaupunkiin. Vettä vihmoi ja ruokaa odotettiin ravintolassa 50 minuuttia koko muun Hämeenlinnan kanssa. Upea maaseutukokemus! No, asiaan. Jatkuvasta vittuilustani huolimatta olin saanut kutsun juhlistamaan Hannun - Suomen kiistattoman viskiblogikuninkaan eli Smoke on the Waterin - 50-vuotisuutta. Suomessa viskiä yhtään harrastava ei ole voinut olla törmäämättä Smoken blogiin, ja kyseinen julkaisu onkin yhä se lähde, josta vähän harvinaisempienkin viskien arviot suomeksi löytyvät. Tietysti nykyaikana niitä pitää selata alati kasvavien nahkahousumusiikkiarvioiden seasta, mutta se on pieni hinta laadukkaista arvioista ja hyvistä fotoista.

Hannu oli kutsunut porukan paikalle teemalla "Speyside-kuraa ja muita ihmeellisyyksiä". Jos viskimies henkeen ja vereen kutsuu 50v-synttäreilleen tasting-teemalla, odotukset line upista eivät ala ihan Ledaig 10yo:sta, mutta illan kattaus pääsi silti yllättämään. Kuusi viskiä, joista kaikki oli tislattu miehen syntymävuonna 1967. Ja kyllähän ne maistuivat. Alla omat aatokseni, mutta sitä ennen onnittelut vielä kerran Hannulle! Seuraava setti sitten viidenkymmenen vuoden päästä, jotta päästään tutkimaan, onko old bottle effectissä perää.


1. Glen Grant 5yo 1967, 40 %
Tämä maistettiin ens'alkuun sokkona, ja on muutes hankala tilanne lähteä maistamaan viskiä, jonka suhteen on koko kirjo mauttomasta vitsistä (Tyyliin Ledaig 10) johonkin superherkkuun auki.

Tuoksu: Eksoottista hedelmää. Raikas. Jotain turpeisen henkistä mukana myös.

Maku: Kevyt kaveri. Vanhoja eksoottisia hedelmiähän tämä on täynnä. Puuttuu se pippurisuus/kipristelevyys, jota monessa nykyviskissä on. Sitten tuoksun mukaisesti jotain turpeisuutta myös. Kypsä banaani tätä ehkä parhaiten kuvaa. Kaunis, herkkä kaveri, joka on nautinnollista sellaisenaan ilman suuria hötkyilyjä mihinkään suuntaan. 87.


2. Glenglassaugh 1967, Gordon&MacPhail, 40 %

Tuoksu: Astetta tummempi eksoottinen hedelmä. Rauhallisen mellevä tunnelma.

Maku: Suutuntuma seuraa tuoksua: kuin hedelmämehua. Sitten pientä mausteista kihelmöintiä. Ei tällä ole mitään tekemistä nykyviskien kanssa. Kevyt, mutta erittäin liukkaan juokseva rakenne, jota seuraa sitten varsin maltillinen pöhinä nykyviskeihin verrattuna. Jälkimaussa tulee joku kiva turpeinen happamuus. Volttien vuoksi tämä tarvitsee ison hörpyn, mutta voi pojat sitä aikaa kun "perusviski" oli tällaista. 89.

Kommentti: Tuota Glenglassaugh'n suutuntumaa on vaikea kuvailla, mutta mielestäni se poikkeaa aikaisemminkin maistamieni tuotteiden osalta muista viskeistä. Se on niin lötkönpehmeää, että kaikki särmä puuttuu. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta ilman muuta erilainen kokemus.


3. Glenlivet 33yo, 1967/2000, Cellar Collection, 46 %Tuoksu: Terävämpi kuin Glassaugh, muutoin samaa profiilia. Upea perinteinen pörppämaku.

Maku: Suutuntuma skarpimpi kuin kahdessa aikaisemmassa, tässä on nyt todella intensiivinen viski näihin voltteihin. Jotain karvasta tässä on myös mukana. Iso suorastaan öljyinen lörö. Myös niitä raikkaita spearmint-meininkejä sitten jälkimaussa. Vesilisä tuo tähän lisää hedelmää ja tosiaan ne eksoottiset hedelmät avautuvat sieltä. Samoin se raikkaus nivoutuu hedelmiin upeasti! Ilman muuta viski, joka tarvitsee vesilisän. 91.


4. Springbank 28yo 1967, 46 %

Tuoksu: Hyvin muista poikkeava mineraalisuus. Kalkkisuutta, voisiko niin sanoa? Tuhkainenkin? Toisella nenäilyllä tämä asettuu uomiinsa ja on itse asiassa hyvinkin maukas.

Maku: Hyvin on kyllä maukas. Nyt on tasapainoinen ja upea kaveri. Kaikki kohdillaan. Mieto turpeisuus, iso mineraalisuus, taittuu sinne spearmintiin, isosti ikää myös. Ja tämä kuivuus. Jälkimaussa sitten maukas puhdas karkkihedelmä nousee esiin. Kuitenkin iso viski myös voltteihin nähden. Ei tällaisten kanssa tarvitsisi huudella tynnyrivahvan perään. Illan ykkönen. 92.


5. Bowmore 1967, 43 %
Pienenä pettymyksenä illan kattauksessa tarjottiin myös NAS-viskiä. En kuitenkaan viitsinyt pahoittaa synttärisankarin mieltä ja ruvennut nostamaan asiasta meteliä.

Tuoksu: No nyt se herukka! Tällaiseen en ole koskaan törmännyt!

Maku: Wooo! Tämä rauhallisuus, jolla tämä laskeutuu suuhun! Tumma, turpeinen, sitten maun keskivaiheessa herukka hyökkii esille oikein miellyttävänä. Maku tuntuu kuitenkin kohtuullisen lyhyeltä äkkiseltään. Myöskään ikä ei tunnu samalla tavalla kuin Springerissä. Jälkimaussa on kyllä upea fiilis, mutta se ei tosiaan ole liian pitkä. Higgsin tuo kahvia ja maltillistaa herukkaa. Kertakaikkiaan upea tuo jälkimaku. Tumman kahvin aromit. Tämä raiskaisi kaikki muut tastingit, mutta tässä seurassa ei silti nouse ykköspallille. 91.

Kommentti: Oli upeaa päästä maistamaan kuuluisaa herukkaista 60-luvun Bowmorea. Voin kuvitella, minkälaisessa roolissa tuo on niille, jotka ovat päässeet maistelemaan noita tuotteita enemmänkin. Itselleni kyseinen herukka-aromi jäi sitten ehkä kuitenkin pikemminkin kuriositeetin tasolle kuin elämää mullistavaksi kokemukseksi. Mutta kyseessä oli epäilemättä viski, joka tarvitsisi haastajalle vähän enemmän aikaa ja senttilitroja, jotta sitä ehtisi oppia tuntemaan.


6. Glenfarclas 1967 Family Casks 1st release cask 5118, 181 bottles bottled 28.11.2006, 58,5 %

Tuoksu: No mutta onpas erikoinen tämä! Tummaa mutta niin upeaa! Olematta sitten kuitenkaan makeaa.

Maku: Upea tasapainoinen sherry. Kuiva, syvä. Mutta onko vähän tylsä? No ei ole. Koska vesi avaa. Ja tuo jopa tummia turvesävyjä. Nimenomaan tämän viskin kuivuus on upeaa nykyviskeihin verrattuna. 90.


Illan aikana luonnollisesti keskusteltiin siitä, minkälaisia viskit olivat ennen ja minkälaisia ne ovat nykyään. Nämä kaikki poikkesivat siitä, mitä nykyviski on, ja ensimmäistä kertaa minulle valkeni se, että 1st fill tynnyri ei välttämättä tee aina autuaaksi. Nykyretoriikassahan 1st fill on timangia, mutta se tuottaa viskiin kuin viskiin samantyylisen mausteisenmakeanvaniljaisen profiilin. Ennen aikaan tynnyreissä oli heittoa ja käyttökertoja saattoi olla paljon enemmän. Mutta sitten käytettiin sitä kypsytysaikaakin enemmän. Vai kui? Omalla tavallaan tuo hieno 5yo Glen Grant hieman soti tuota vastaan. Joka tapauksessa upea aikamatka, joka jatkui vielä illan hämyyn muillakin maittavilla drameilla. Kiitän. Palataan asiaan sitten 100-vuotisjuhlissa!

Illansankari. Viskisnobistelun määrästä kertoo jotain se, että vaikka edessä on viskiä 300 vuoden edestä, katse hamuaa silti baarin ylähyllylle notta josko siellä olis vielä jotain vanhempaa...