sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Suomalaisen viskin päivä 21.5.2016, Kiltakellari

Viskin ystävien kolme vuotta sitten lanseeraama Suomalaisen viskin päivä on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten viskitapahtumien joukossa tuoden esille kotimaiset pien- (ja vähän isommatkin) tislaajamme. Itse en ole aikaisemmin paikalle päässyt, ja tutustuminen kotimaisiin tuotoksiin on muutenkin jäänyt lapsipuolen asemaan, joten nyt oli hyvä korjata nämä molemmat puutteet kerralla.

Paikalla Bulevardin kiltakellarissa olivat Kyrö Distillery Company, Old Buck, Teerenpeli, The Helsinki Distilling Company ja Valamon Luostarin Tislaamo, kukin oman maisteltavan tuotteensa kera. Ilmeisesti ohjeistus tislaamoille oli luokkaa "tuokaa jotain", koska tavaran ikä ja valmiusaste vaihteli kovasti lasista toiseen. Toki nuorten toimijoiden ollessa kyseessä tapahtuman tarkoitus ei varsinaisesti ollutkaan maistella maailmanluokan viskejä, vaan kuulla tislaamojen kuulumisia ja nautiskella kauniista kesäpäivästä. Jokunen nuotti tuli kuitenkin kirjoitettua, joten tällaista oli tarjolla:

1. Old Buck 6yo,  6th Release, Bottled 2013, 41,1 % 

Kyseistä releasea tehtiin kokonaista 25 pulloa ja se kypsyi 65 litran 1st fill börpässä.

Tuoksu: hikeä. Mineraalista savua. Kiveä, sammalta.

Maku: Tiukka, hyvin suun täyttävä asfalttimaku. Ei ollenkaan huono! Pienikuplainen alkoholisuus. Varsin maukas bitumisavu itse asiassa. Selkeästi parempi maku kuin tuoksu. Hyvin juureva maanläheinen maku, joka on loistavasti tasapainossa. Savuisuus tukee tätä kokonaisuutena hienosti. Hieno startti! Volttejaan isompi maku. 87.

2. Kyro Distillery nr. 8. 100 % ruis. 62 % 16l tynskä. 23.5.2014 tynnyröity.

Tuoksu: newmakea, viljaa. Ei juuri muuta. Sitten puu alkaa tuoda hieman makeutta, vaniljaa, toffeeta mukaan.

Maku: huh, aika töppävä maku. Pistää kyllä suun sekaisin. Mutta kyllähän tässä makuja on. Vettä kyllä tarvitsee. Juurevuutta ja veden kanssa sitten kyllä jo maukasta rukiita. Mutta runkohan on kyllä kohdallaan! Verrokkina salakuljetettu Michter's jää jopa kalpenemaan. Tekee mieli maistaa jotain hieman ikääntyneempää tavaraa. 80.

3. Valamo IX. 2011-2012 tislauksia. Nuorin tisle 4yo. 2nd fill bourbon 30l tynnyreitä plus 1kk new oak. 100 pulloa. 54,7 %

Tuoksu: maittavaa makeutta. Hieman banaanikarkkisuutta.

Maku: hyvin makea. Kuin ylikypsä banaani, joululeivontamausteita, piparkakkua, hyvin erikoinen mutta maittava! Mistä tämä ylenpalttinen makeus tulee tähän? Epäviskimäinen tuote, mutta maukas. 86.

4. HDCO. Ensimmäinen savumallaskokeilu. Kotimainen ohra ja belgialainen savumallas. Muutaman kuukauden ollut 190l bourbontynnyrissä.

Tuoksu: oksennusta, kuin kerran juotua newmakea. Selkeästi newmakein näistä.

Maku: Nojoo, tässäkin maku kyllä biittaa tuoksun. Newmakessa mennään, mutta ei tämäkään huono ole, hitto soikoon! Hyvä runko, kuin Migun muijalla. Kyllä tämä tasting luo vahvaa luottamusta suomalaiseen viskituotantoon. 78.

5. Teerenpeli 4yo for VYS, 61,7 %. 

Teerenpelin ensimmäinen virallinen täystynnyrivahva pullote tehtiin VYS:n 4-vuotissynttäreille. Viski kypsyi ensin vajaa 4 vuotta 140 litraisessa exbourbonissa, josta se siirrettiin sitten reiluksi vuodeksi 230 litraiseen ex-madeiratynnyriin. 400 pulloa. Jäin tapahtumassa siihen käsitykseen, että tämä olisi single cask, mutta matematiikka ei kyllä tuon 140 litran kanssa täsmää, joten ehkä börppätynskiä on sitten ollut useita? Tilattavissa Alkosta 6.6. alkaen muodolliseen 109,30 €:n hintaan (huom. puolen litran flinda)

Tuoksu: Mukavaa makeutta, eksoottista hedelmää ja banaania.

Maku: Ensimaku karkkinen banaaninen, suutuntuma oikein mukava, leppoisa ja pehmeä, käsittämätön suutuntuma ikään ja voltteihin nähden! Erittäin hyvää duunia! 88.

Ostaisinko?: Kyllähän 109 € on erittäin kova hinta puolen litran pullosta, mutta tuote oli kyllä hyvää. Jos suomifiilistelyjä on niin voisi taalansa huonomminkin käyttää. Varsin mukiinmenevää tämä nimittäin oli.

kattaus
Vaikka juomat olivat nuoria, niistä jäi kyllä omaan suuhuni kokonaisuudessaan varsin hyvä fiilis. Nimenomaan nuorten juomien rungossa (Kyrö ja HDCO) tuntui olevan potentiaalia paljonkin, eli kansa innolla odottaa kypsempiä tuotteita. Itse tapahtuman osalta olisin toivonut hieman rauhallisempaa tahtia: nyt nimittäin tislaamot käytiin kauhealla kiireellä läpi eikä keskustelulle tai pohdiskelevammalle maistelulle oikein jäänyt aikaa. Ensi kerralla hieman taukoa tislaamoesittelyjen välille ja vetäjiltä myös hieman heittäytymistä oman tuotteensa pariin niin hyvä tulee.

Samassa tilaisuudessa olivat myös Smoke ja Mushi

Suomi-Venäjä kohotti tunnelmaa