tiistai 28. toukokuuta 2013

Glendronach 17yo 1995 TWE Exclusive, 56,6 %

Glendronach 17yo 1995 TWE Exclusive, 56,6 %

Tuoksu: Makeaa punaisuutta, boysenmarjaa/karhunvatukkaa (tai niitä muita vastaavia hassuja isoja tuntemattomia marjoja), vanhaa asemahallia, hentoa kengänpuhdistusainetta (erittäin hyvällä tavalla), suklaisuutta. Hienostunut ja kutsuva tuoksu. Voimaa sopivan hennolla tavalla.

Maku: Tummasuklainen laskeutuminen suuhun. Odotuttaa pitkään, sitten alkoholi alkaa kihelmöidä tuoden kuitenkin ensialkuun aika vähän muita juttuja. Sitten tummanruskeat/punaiset tuntemukset nousevat: nahkaa, tummaa ylikypsää kirsikkaa. Hieman sulkeutunut makumaailmaltaan, vaikkakin voimallisuutta tuntuisi löytyvän. Tuntuisi tarvitsevan vettä. Maku ei täysin lunasta tuoksun asettamia lupauksia. (tämä saattaa tosin mennä myös pahan kaulan piikkiin). Toivoisin tähän enemmän marjaa ja raikkautta. Nyt viski tuntuu aavistuksen synkältä ilman, että herkullisia ruskeita elementtejä olisi riittävästi mukana. Herkullisen runsaassa jälkimaussa silti aistii kunnioitettavat vuodet tynnyrissä, ja se jättää sellaisen fiiliksen, että makumaailmakin voisi tuosta kaulan juonnin jälkeen vielä avautua. Silti ehkä pieni pettymys odotuksiin nähden. 87.

Kommentti: Tällä kertaa oli selvästi päivä, jolloin alkoholi ei tuntunut missään. Siitä syystä tässä ei ole liikoja mainintoja alkoholisuudesta ainakaan huonossa mielessä. Jos omistaa linnun, juottaa sille maitoa ja etsii nyt sopivaa korviketta, niin tämä Dronach voisi siinä mielessä toimia.


torstai 23. toukokuuta 2013

Glendronach Cask Strength batch 1, 54,8 %

Glendronachin tuore ikämerkitsemätön tynnyrivahvuinen viski on saanut hyvän vastaanoton yleensä niin nahkeasti NASseihin suhtautuvalta viskiväeltä. Täytyi siis kokeilla. Batch ykköstä on Uisgessa saamieni tietojen mukaan valmistettu 12000 pulloa ja viski on kypsynyt kuusi vuotta ex-bourbonissa, jonka jälkeen sitä on finistelty 4 vuotta fifty-sixty sekoituksella PX- ja Oloroso-sherryissä. Batch kakkonenkin on jo ilmestynyt.
 
Glendronach Cask Strength batch 1, 54,8 %
 
Tuoksu: Alkuun hieman tunkkaisuutta, villasukkaa? Sitten sitruksen kuorta. Ja pikkuhiljaa vaaleanruskeampia sävyjä: toffeeta, katajanpihkaa. Tummaa kirsikkaa. Punaisuus on aika kivasti taustalla oleva juttu, ei niinkään päällelyövä tuoksu. Tämä on sopivalla tavalla tumma, mutta myös raikas. Ainakin tuoksun perusteella viskin nuorehko ikä näyttäytyy raikkaudessaan hyvässä valossa, eikä ohuuden vaikutelmaa synny.

Maku: Samettinen laskeutuminen suuhun, odotuttaa aika pitkään. Sitten alkoholin myötä maut alkavat levitä suuhun laajana mattona: punaisia mehukkaita marjoja sekä maitosuklaan ja toffeen pehmeyttä. Myös syvän punaisia jopa lyijyisiä tuntemuksia tislaamolle tyypillisesti. Karhunvatukkaa. Suutuntuma tuoksua mukaillen varsin raikas, mehukas ja nuorekas. Alkoholikin toimii tarjoiluvoimakkuudessaan maittavasti. Tämän viskin eduksi on ilman muuta sanottava yhtenäinen tarina tuoksusta jälkimakuun saakka. Tuntuu, että paketti on aika lailla valmis ja lisäkypsyttely voisi tuoda vain syvyyttä lisää. Mukava raikkaus ja herkullinen marjaisuus täyttävät suun jälkimaussa sopivalla tanniinisuudella höystettynä. 89.
 
Toteamus: Plussaa äärimmäisen tyylikkäästä pullosta!
 
 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Laphroaig Brodir 13yo, 48 %

Laphroaigin Brodir on myynnissä käsittääkseni vain meidän ja naapurimaidemme välisillä risteilyaluksilla, ja on siis kohtuullisen kysyttyä kamaa ulkomailla. Maistamani versio on uutta batchia, jota on pullotettu 2000 pulloa.

Laphroaig Brodir 13yo, 48 %

Tuoksu: Hedelmäinen, raikas, omenaa, raikas savu.

Maku: Pehmeä esisuutuntuma, hyvin vettä suuhun tuova. sitten merellinen savu levittyy suuhun, aallot lyövät ja lokit kirkuvat. Alkoholi toimii tässä hyvin, oikein maukas viski! Keltaisen vihreitä hedelmiä, exbourbonin vaikutusta ja siihen raikas savu, toimii! Jälkimaku on keväisen savuinen. Kaivarin rantaan auringonpaisteeseen ja avot. 91.
 
Kommentti: Tällaisia raikkaampia Lappareita soisi löytyvän enemmänkin. Mikäli jo valikoimasta poistunut 15yo on mieluinen, pidät varmasti tästäkin.


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Laphroaig PX Wood, 48 %

Laphroaigin PX-cask on tislaamon tuorein sherryviimeistelty tuotos edesjuodun Triplewoodin tilalle. Triplewood ei omaan suuhuni oikein koskaan istunut, tai ainakaan se ei mielestäni onnistunut tuomaan herkulliseen Quarter Caskiin mitään lisää hieman päälleliimatulla sherryllään. Katsotaan, onnistuisiko PX Wood tässä paremmin. Triplewoodin tavoin tämäkin on siis käytännössä Pedro Ximenez -viimeisteltyä Laphroaig Quarter Caskia.

Laphroaig PX Wood, 48 %

Tuoksu: Sherryvaikutus tuntuu ensimmäisenä. Lämmin ja savuinen siellä alla. Makea. Taittuu sitten suklaan suuntaan.

Maku: Pehmeä punainen ja makea versio Quarter Caskista: sherryisyys on maltillisempi kuin tuoksussa: kyllä tämä tyylipuhdas savuviski on. Punaisuus tuo kuitenkin mukavan lisän eikä siinä ole välillä sherryn tuomaa likaisuutta. Muistikuvien varassa verraten todella paljon parempi kuin Triplewood. Jälkimaku jättää tuhkaisen kihelmöivän tuntemuksen. tämä on selkeämmin punainen savuviski kuin viiniviimeistelty versio savuviskistä. Toimii. 91.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Ardmore 25yo, 51,4 %

Ardmoresuoran viimeisenä maistossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt 25-vuotias OB-pullote. Maistoin tätä pienen naukun Cinderellan viskimessuilla ja ostin pullon sen perusteella. Ennakko-odotuksia siis on.

Ardmore 25yo, 51,4 %

Tuoksu: Alun yleistuntuma selkeän keltainen: vaniljaa, bourbonfiiliksiä. Lempeää fudgea. Lasin pyörittämisen jälkeen huumaavaa mausteisuutta, myös ehkä lisääntyneen alkoholituntemuksen ansiosta. Mandariinia. (Dalmorelle tyypillistä?) kumisaapasta. Toisaalta pehmeän lempeä, toisaalta kirpakankin raikas. Erittäin monipuolinen ja herkullisen lupaava tuoksu, joka vihjailee tämän olevan iso viski.

Maku: Tanniinisen kuiva on ensituntuma. Palanutta puuta, alligaattoricharrausta. Hedelmiä toivoisin alkuun hieman enemmän. Rakenne on kyllä hieno: syvä, suun täyttävä, tumman mausteinen. Tuntuu kuitenkin siltä, että tarvitsee vettä. Veden jälkeen rakenne aukeaa entisestään ja mausteinen kihelmöinti jatkuu suussa ikuisuuksia. Kuitenkin tuoksusta löytyneet hedelmät puuttuvat tästä. Tilalla on multaa, Maanläheisyyttä ja suuntäyttävyyttä. 89.

Kommentti: Maku ei lunastanut odotuksia eikä tämä viski tällä maistolla ollut siitä maksetun 150 €:n väärti. Täytyy palata asiaan vielä myöhemmin, mikäli tuntemukset muuttuvat.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Ardmore 21yo 1992/2013 The Whiskyman "See me, Drink me", 49,7 %

Edellisen entryn Ardmore 9yon seuraksi nautittiin sitten hieman iäkkäämpi saman tislaamon pullote. The Whiskymanin eli belgialaisen Dominiek Bouckaertin pullotteet ovat rockhenkisesti nimettyjä ja etiketit tuovat kaikuja ajalta, jolloin vedettiin muutakin kuin uistinta.
Ardmore 21yo 1992/2013 The Whiskyman "See me, Drink me", 49,7 %

Tuoksu: Makeampi kuin 9yo. Käyneitä marjoja. Sherryn syvyyttä. Appelsiininkuorta. Öljyinen nenätuntuma, mikä on yhdistävä tekijä 9yo:hon. Tuhkakuppia.

Maku: Selkeä metallisuus heti alkuun, mutta tämä on selvästi syvempi ja tummempi kaveri kuin 9yo. Pitkä ja laajalti suun täyttävä maku, joka kestää suussa niin, ettei nielaista tee mieli. Myskisissä ja lyijyisissä tunnelmissa mennään, mutta ne ovat sen verran pehmeitä, etteivät ne rupea häiritsemään. Taustalle jää nuotiosavuinen makea jälkikihelmöinti kitalakea lämmittämään. Hyvin sopiva alkoholisuus. Jotenkin silti tasapaksuus vaivaa: itse tisleen voima on tullut jo tämän tislaamon kohdalla todistettua, mutta hedelmäisten nuottien puuttuminen alkaa jossain vaiheessa häiritsemään. Hyvin tasainen ja nätti viski kyllä, ja pärjäisi todennäköisesti paremmin useiden erilaisten viskien tastingissa jolloin tuo hedelmien puute ei nousisi niin merkitykselliseksi. 88.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ardmore 9yo 2003/2012 The Ultimate, 46 %

Maistossa nuorekasta Ardmorea.

Ardmore 9yo 2003/2012 The Ultimate, Hogshead 800634, 301 bottles, 46 %

Tuoksu: Alkuun autonkumia, palanutta muovia. Likaisuus kuitenkin hyvin hallinnassa. Kova metalliteollisuusfiilis, eikä tämä ihmeemmin anna itsestään alkuun mitään. Kenkälankkia. Raakaöljyonnettomuudessa tahriutunutta lintua (joku keskisuuri siivekäs, lieneekö hanhi?). Ei erityisen herkullinen.

Maku: Ensin hyvin pyöreä, jopa vetinenkin suutuntuma. Herää kysymys, onko tämä viskiäkään? Sitten kuitenkin mukava mausteisuus ja savuisuuskin leviävät suuhun yllättävän voimakkaasti, jopa hieman pistävästi. Rakenne on öljyinen, mutta silti ohut. Lakritsi nostaa päätään jälkimaussa jättäen suuhun hyvinkin mustan rautaisen tunnelman. Tässä on kova bourbonrunko, mutta kaipaisin lisäksi jotain hedelmää tasapainottamaan kovaa metallisuutta. Vähän jää sellainen fiilis, että single cask on jouduttu lantraamaan 46 %:iin, koska muuten menisi liian kitkeräksi. Viimeisellä huikalla laitettu vesitippa toi ehkä hieman lisää jälkimakua. 82.


maanantai 6. toukokuuta 2013

Glenfiddichin salat julki

Viskin ystävien seuran seuraava tästäisku oli Glenfiddichiin tutustumaan. Tuo viskien McDonald's jää helposti sivuun, kun suosikkiviskejä rupeaa luettelemaan. Itsellenikin 12yo oli ensimmäinen ostamani viskipullo, mutta se ei viskikärpäsen puremaan vielä riittänyt (kyseessä oli tosin 0,35 litran pullo, joten ehkä vika oli määrässä..?). Sen sijaan sittemmin hankittu 15yo on menestyksekkäästi toimittanut referenssipullon vikaa silloin, kun tasting on suuntautunut sherryisempien viskien suuntaan.

Glenfiddichin Nordic Brand Ambassador David Francis olikin valmistanut kattauksen, jossa tämä 15-vuotias Solera-pullote purettiin osiin ja saatiin näin olleen maistaa myös tynskävahvuista 15yo-Fiddichiä. Tätä Uisgessakin nähtyä maistelukonseptia voi siinä mielessä pitää harvinaisena, että monasti viskinvalmistajat ovat kovinkin tarkkoja viskinsä reseptistä ja sekoitussuhteista. Glenfiddich tekee siis tässä mielessä harrastajalle selkeän kädenojennuksen.



Tasting aloitettiin aperitiivilla Glenfiddichin 12-vuotiasta. Tämä perustuote maistui aurinkoisena lauantaipäivänä klo 13 varsin hyvältä ja potkaisi päivän mukavasti käyntiin. Ensimmäinen varsinaisen tastingin viski oli sitten perus15yo, joka mukavassa hedelmäisyydessään toimi tälläkin kertaa. Francisin mukaan 15yo koostuu kolmesta elementistä, jotka saimme seuraavaksi maistaa yksi kerrallaan. Ensimmäisenä oli ennen bourbon-käytössä olleessa amerikkalaisessa tammitynnyrissä kypsynyt 15yo, jonka tuoksusta löysin herkullista fudgevaniljaa ja voita. Maultaan tämä 58,8-volttinen nektari hyökkäsi aika voimakkaasti ja oli varsinkin alkoholiltaan kova ja pistävä. Sen runko oli silti mukava yllätys, ja tietty ajatus turpeesta tai maanläheisyydestä teki siitä itsessään ihan messevän viskin.

Toisena rakennuspalikkana oli myös amerikkalaisessa tammessa kypsynyt, mutta sitten lopuksi amerikkalaisessa new oakissa viimeistelty viski. Tuoksunsa osalta tuntui, että uusi puu oli sulkenut aromeja viskistä. Tämä jätti lähinnä kuivemman vaikutelman kuin edellinen. Kuivuus ja tanniinisuus tuntuivat myös maussa ja edellisen viskin vaniljaiset ja hedelmäiset tuntemukset olivat ikään kuin viskin rungon alla. Sen sijaan tästä oli suurin terävyys jo hälventynyt (tai sitten suu oli jo tottunut) ja viski tuntui helpommin juotavalta kuin ykkönen.

Kolmanneksi lasissa oli puhtaasti Oloroso-sherrybuttissa kypsynyttä 15-vuotiasta. Tuoksunsa oli punaisen marjainen ja tumman rusinainen, ei niinkään makea. Maku oli kihelmöivä, punaisen maittava, tuhkainen, rusinainen ja myös kuivattua luumua olin löytävinäni. Yleisesti ottaen laadukas sherryviski, mutta jotenkin persoonaton ehkä. Toki myös tynskävahvuisuus saattoi tähän vaikuttaa, ja vedellä kikkailu olisi voinut olla avuksi. Nyt kuitenkin kikkailtiin oman vattauksen kanssa, sillä Francis kehoitti yhdistämään kolmea tarjolla olevaa elementtiä, ja vertaamaan sitten seuraavaan lasiin, eli tynnyrivahvuiseen muutoin valmiiseen 15-vuotiaaseen. Esimerkki toimi, ja havainnollisti erityisesti sherryn vaikutusta makujen tuojana viskissä. Tämän tastingin jälkeen jäi sellainen ajatus, että ex-bourbontynskät tuovat viskiin runkoa ja rakennetta ja marjat (ja siinä mielessä perinteisemmin ajateltuna punaiset maut) tulevat sherryn puolelta. Glenfiddichin tisleestä yhdistettynä bourbonvaikutukseen ei sinänsä jäänyt erityisen makurikasta kuvaa, vaikka sellaisiakin viskejä on tullut maistettua. Sen sijaan yhdistelmänä 15-vuotias on toimiva (joskin toki perusviskikategorian) tuote. Mitä tynskävahvuisuuteen tulee 40 %:seksi taitettu normiversio ei edes juuri kalvennut tynnyrivahvuisen kollegansa rinnalla. Leikatullekin viskille siis lienee sijansa.

Saman setin oli Uisgessa maistellut ja siitä blogiinsa kirjaillut myös Smoke On The Water.

Viimeisenä lasissa oli vielä Glenfiddichin rangen yksi erikoisuuksista, eli savustettuun maltaaseen (10-15ppm) tehty 125-synttäriviski.



Glenfiddich 125th Anniversary Edition, 43 %

Tuoksu: Savun tuntee heti, ja tislaamon tunnistaa pohjalle otettujen esimerkkien jälkeen. Ei tuoksultaan kuitenkaan pärjää perinteisille savuviskeille, ei savunsa eikä muun tuoksunsa puolesta.

Maku: Maukas tasapainoinen savun ja hedelmäisyyden yhdistelmä. Hyvin helppo nätti maltillisen savun viski. 87.

Kommentti: Tynskävahvuisten rinnalla maistettuna tämä näyttäytyi linnunmaitona. Positiivista on kuitenkin se, että mielleyhtymät olivat miellyttäviä eikä vain vetisyyttä valittelevia. Ok-viski siis, ja saattaisi esiintyä paremmassakin valossa hieman eri seurassa.


Yhteenveto: Glenfiddich onnistui kyllä nousemaan kirjoissani tämän kokemuksen myötä aikaisempaa korkeammalle ja 15yo juurruttamaan paikkaansa hyvänä yleisviskinä. Vieläkään kyse ei mielestäni ole erityisen luonteikkaasta tisleestä, mutta kevyiden kesäviskien saadessa harrastuksessa jossain vaiheessa jalansijaa täytyy ottaa perus 12yokin oikein virallisen maiston kohteeksi.

torstai 2. toukokuuta 2013

Tutustumista Irkkuihin

Skotteihin keskittyneessä viskiharrastuksessani irkkuviskit ovat olleet yksi paitsioon jäänyt osa-alue. Asiaa lähdettiin korjaamaan Viskin ystävien seuran ja Pernod Ricardin kanssa, kun tarjolle oli katettu kattava edustus Jamesonia ja pari extrairkkua. Tastingin veti Irish Distillersin Ciorán O'Donovan, ja saimmekin varsin mielenkiintoisen ja kattavan läpileikkauksen irkkuviskeistä ja irkkukulttuurista muutoinkin. Järjestetyissä tastingeissa on aina ilo seurata sitä hyvää henkeä, mikä näiden vetäjillä kilpailevia tuotteita kohtaan on. Esimerkiksi O'Donovan ei millään muotoa dissannut skotteja, vaan kertoi vain heidän tuotteiden ominaispiirteistä ja irlantilaisesta tavasta tehdä viskiä. Pieniä eroja olikin, kuten tynnyröintivahvuus, joka on O'Donovanin mukaan n. 58 %:n huitteilla. Samoin irkkuviskeissä on yleensä mukana jossain määrin myös mallastamatonta ohraa. 

Kattauksessa oli mukana neljä Jamesonia, kaksi Powersia ja yksi Redbreast. Tarkempia nuotteja en tällä kertaa nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa, koska suunnistaessani kohti maistelutilaa ohitseni hurautti Hummer, joka juuri kohdallani painoi kaasua saattaen osakseni varsin vahvan pakokaasun. Ymmärsin heti vastuullisena viskinmaistelijana, että nenäni värekarvat eivät enää olisi laboratoriokelvollisessa tilassa, joten en voisi kirjoittaa viskeistä niitä loukkaamatta sen tarkemmin. Tässä kuitenkin joitakin ajatuksia.

Maistelun referenssiviskinä toimi Jameson Reserve, eli perusjameson. Tuosta en kyllä lähtisi lauluja kirjoittelemaan: kevyt ja jyväisen likainen tuoksu, maku komppaa tuoden hentoa kukkaisuutta mukaan. 12-vuotias oli sen sijaan jo selkeä upgrade varsinkin tuoksunsa osalta: vihreää ja punaista omenaa. Maku oli sen sijaan yllättävänkin vetinen lupaavaan tuoksuun nähden. Korviini oli parista lähteestä kantautunut kehusanoja 18-vuotiaasta, ja sen tuoksu olikin erilainen ja jännä: sitruunan kuorta ja inkivääriä. Makukin on jo hyvin herkkä ja hienostunut: viskin maut ovat hyvin delikaatisti lasissa ja sittemmin suussa. Voimakas pommi tämä ei siis ole, mutta maku on nautinnollisen odottavan pitkä ja siitä nousee mineraalisia elementtejä, mitä pidemmälle mennään. Kruununjalokivenä mukana oli sitten Jameson Rarest Vintage Reserve, jonka nuorin tisle on esittelijän mukaan noin 25-vuotiasta. Upea viski ilman muuta, mutta ei toki n. 400 €:n väärti.

Extroina maistetut Power'sit John's Lane ja Gold Lane olivat mukavan helppoja ja kesäisiä viskejä. Erityisesti Gold's Lane oli kesäisen makea ja pehmeä parfyyminen marsipaaniviski. Gold Lanesta irroitin päärynäisiä ja vihreän omenan tuntemuksia. Seurueen ainoa ei-blendi, eli Redbreastin 12yo Single Pot Still oli monen paikalla olijan mieleen kenties eniten, koska se muistutti lähimmin skottiviskejä. Mielestäni se oli vaatimaton skottikategoriassa, joten itse sain parhaat kiksit kahdessa parhaasta Jamesonista. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli fiilikseltään mukava, ja erityisesti positiivishenkinen johdatus irkkuuteen toimi. Voisi jopa harkita kyseistäkin maata matkakohteeksi.