Kun järjestetään viininmaistelu, tyypillinen tapa on maistaa viinit sokkona. Tällä varmistetaan se, etteivät ennakkoasenteet pääse liialti vaikuttamaan arviointiin. Toisaalta on myös kiva, jos maistaja sokkonakin erottaa jotain rypäleelle tyypillisiä piirteitä tms. Viskien osalta olen ollut havaitsevinani, että vallitsevana käytäntönä on tietää, mitä maistetaan. Eikä pelkästään tietää, vaan jopa tarkoituksella hehkutella ja nostaa jalustalle tiettyjä viskejä.
Mistä tässä on kyse? Eikö viskinjuoja uskalla asettaa lempijuomastatuksen omaavaa tuotetta kriittisen tarkastelun kohteeksi, koska silloin siihen saattaa pettyä? Vai onko niin, että viski, joka onnistuu täyttämään sille asetetut ennakko-odotukset, maistuukin hehkuttelun ansiosta vielä paremmalta kuin jos sen maistaisi sokkona? Ehkä sen märän kallion tuoksunkin löytää sieltä lasista helpommin, kun joku auktoriteetti on kertonut siellä sellaista olevan?
En sano, että viskin maistelussa siten, että tiedetään, mitä lasissa on - ja vielä ehkä odotetaankin jotain suurta - on mitään pahaa. Taannoisella Edinburghin reissulla paras maistamani viski oli juuri sellainen, jota baarimikko ensin esitteli ja mainosti. Sitten palattiin pöytään ja mietittiin, raaskiiko 25ml:n annoksesta maksaa £10 (joo, ja tiedän: ei se nyt niin kallista ollut). Mietittiin ja aprikoitiin ja sitten käytiin hakemassa juoma pois. Ja ah, kun Anna Eriksson lauloi kitalaella. Tästä bowmoresta löytyy maininta täältä. Olisiko kyseinen tisle maistunut yhtä hyvältä ilman tätä henkistä etukäteisvalmistelua, tiedä häntä.
Toinen vääjäämättä mukana kulkeva seikka etukäteen tiedettyjen tuotteiden maistelussa on hinta. Ellet ole päässyt rikkaisiin naimisiin ja appiukko tarjoa viskejäsi, tiedät yleensä, mitä naukkusi maksaa. Hinta voikin muodostaa vastakkaisen reaktion arviointiin, jos maku ei vastaa hintaa, ts. viskin value ei ole kohdallaan. Otan esimerkiksi perätysten maistamani kaksi eri kategoriassa painivaa: kotitalousviski ruoanlaittoon ja leivontaan: Glenlivet 15yo, 27€/litra ja rotutisle vailla kompromisseja: Balvenie 21yo, 93 €/0,7l. Glenlivetin tarkoitus oli lähinnä valmistaa suu Balvenieta varten, mutta se maistuikin varsin hyvältä. Toisin sanoen odotuksia ei ollut. Tämän jälkeen Balvenieta lähestyttiin kuin Muhammedista seuraavaa, ja se oli suoraan sanoen pettymys. Ei huono viski, mutta ennen kaikkea hintaansa nähden pettymys.
Hienoa, uusi viskiblogi suomeksi. Tervetuloa!
VastaaPoistaTämä sokkomaistelu, etiketin, hinnan ja ennakko-odotusten vaikutus viskin makuun on varmaan ikuisuuskysymys. Muistaakseni minunkin blogissa ollut joskus juttua ja foorumilla ainakin.
Maistelin ja pisteytin tuossa taannoin reilut 20 viskiä sokkona, ja tuloksia katsoessani oli taas hauska huomata miten meni. Oli taas jälleen kerran "silmiä aukaisevaa".
Mutta toisaalta. Tuo sinun Bowmore -kokemus. Haluaisitko unohtaa sen? Tuskin, jos se oli noin hyvää kuin sanot. Se, että se maistui juuri tuolla hetkellä taivaalliselta, ei sitä kokemusta minun mielestä mikään huononna. Mitä väliä sillä on, jos baarimikon kehuminen teki hetkestä nautinnollisen.
Mitä tulee tuohon "kallion tuoksun" löytämiseen, niin totta kai jokaisen pitäisi minusta kunnioittaa omaa makuaan. Jos ei löydä jotain tuoksua vaikka joku toinen niin väittää, niin ei löydä. Piste. Jos lukee esim. Whisky Magazinen arvioita niin ei ne ole identtisiä sielläkään.
Itse pyrin suhtautumaan viskiin aina neutraalisti, ainakin uutta maistaessa. Pyrin välttämään ennakkoluuloja, mutta en väitä, että aina siinä onnistuu. Ja toisaalta. Kun joskus hakee pientä tilkkaa illalla niin eihän silloin ole tarkoituskaan olla neutraali. Silloin nimen omaan haen sen "mitä kaipaan" ja nautin täysin makunystyröin oli sitten "arvostettu" tai "vähemmän arvostettu" viski kyseessä.
Ja toisaalta, kannattaako tätäkään liikaa miettiä. Menee maku koko hommasta ;)
Kiitos kommentista. Näinhän se on, että joskus on vain kiva ottaa lasillinen, ilman sen kummempia kelailuja. Toisaalta itselleni näiden maistelunuottien kirjoittelu ja ominaisuuksien välillä hakemallakin hakeminen on juuri sitä, mikä kehittää viskinenää ja -suuta. Mitä enemmän makuja viskistä oppii erottamaan, sitä enemmän juomasta nauttii sitten kun kaikki osuu kohdalleen. Tässä mielessä ei siis mielestäni ole väärin yrittää löytää sitä kallion tuoksua, koska jos ei yritä, sitä tuskin löytyy. Mutta jos yrittää, niin jonakin päivänä jotain mielikuvituksellista suussaan tunteekin. Ja onhan noita tietysti hauskempi lueskellakin, mitä villimpiä juttuja pulloista löytyy. Jatkamme harjoituksia.
VastaaPoista