sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Suuri Laphroaig-maistelu

Laphroaig, tuo monen meistä ensikosketus single maltiin, tai ainakin savuiseen moiseen, on klassinen Islay-tislaamo, jota myydään Suomessa kuin Ryssissä karvahattuja. Allekirjoittaneelle se ei ollut ensimmäinen Islay-tislaamo, joka iski, vaikka Quarter Cask aina ihan ok:sti maistuikin. Kuitenkin viskikokemuksen kasvaessa yhä useammin toimiva eteen tullut viski on ollut Laphroaig. Oli siis aika laittaa hamstratut lapparit riviin ja selvittää, kuka on kuka. Tarjolla on kolme perustuotetta ja kolme tynnyrivahvuista, joista etukäteen suurimmat odotukset kohdistuvat sydänverellä Cadenhead'sin Edinburghin byroosta kannettuun 16-vuotiaaseen tynnyrivahvuiseen, joka ostettiin sokkona rillipäisen kieroon katsovan Cadenhead's-äijän suosituksesta. Mukana maistelussa Eläväpullon lisäksi Ville S. ja turistimaistaja Tony, jolla on vankka kokemus viinan juonnista, mutta toistaiseksi enemmän kvantitatiivisella kuin kvalitatiivisella puolella. Kovasti miestä yritetään viskien maailmaan saattaa. Siispä asiaan:



Laphroaig 10yo, 40 %

T: Kilchoman-maista kuivaa hiilen savua, turvetta, miellyttävä aloitus, kalkkikalliota,

M: kuiva savu, yksioikoinen vesimäisyys kuitenkin taustalla. Suutuntuma ei anna aihetta suitsutukselle. sitten miellyttävää alkoholia, mutta lopputulos jää kaipaamaan ytyä. jälkimakua ei juurikaan ole. 81. ville: 83, tony: 82.


Laphroaig Quarter Cask, 48%

T: makeutta mukana, muutoin samoja savuja ja turvetta. aprikoosia?

M: selvästi makeampi suutuntuma, enemmän juttuja, täyttää paremmin. ei kuitenkaan mitään samettista nektaria. keskimaun alkoholi antaa jo vastusta. jälkimaussa maukasta pippurisuutta. hintalaatu aivan huippua. 89. ville: 86, tony: 84





Laphroaig 18yo, 48 %

T: tuoksu paksumpi, vähemmän savuinen, sokerisempi, pehmeämpi, hedelmät kypsenemään päin, parfyymia?

M: suutuntuma öljymäisempi, jopa varsin hedelmäinen, kuitenkin kuivattavuutta löytyy. iän tuomaa kypsyyttä. savu täysin smoothisti elementissään. sen mukana tulee kuitenkin alkoholin vastusta. jälkimaku huikean pippurisen pitkä ja maukas. 94. ville: 86 , tony: 85


Laphroaig 10yo Cask Strength 2009, batch 001, 57,8 %

T: alkoholinen, kympin savua on, mutta piilommassa. lääkemäisyyttä, fenoleja lisääntyvässä määrin. suklaata?

M: ensimmmäinen suuosuma täyteläisen öljymäinen ja pehmeä. savua on, mutta maltillisesti. savu kulkee tasaisesti läpi koko maun. sitten alkoholi iskee, mutta pehmeällä ja hyvällä tavalla. Kaakaopapua ja ehkä kahvia loppumaussa. kaikkea enemmän kuin normikympissä. alkoholi tasapainossa kerta kaikkiaan. todella maukas tuote. 95. ville: 88, tony: 90



Cadenhead's Laphroaig, 16yo Cask Strength, 55,2 %

t: hedelmän kuorta, aprikoosia, savu hieman erilaista kuin muissa, ei niin hiilimäinen, paksumpi. alkoholi hyvin pehmeä voltteihin nähden. toffeeta. nahkaa. tuoksu pettymys. ei muistuta lapparia.

M: alkumaku hyvin kuiva, kuitenkin pehmeä. sitten alkoholi, joka on kuitenkin paljon pehmeämpi kuin OB CS. hedelmäisyys biittaa savua verrattuna muihin tuotteisiin. jälkimaku viipyy, mutta sitten nahkaisuutta, turvetta. kahvia. jälkimaku on toodella pitkä. savu on mukana läpi matkan, mutta taustalla. Kyse ei ole savuviskistä, vaan viskistä, jossa on savua. Hieno ja tasainen viski. Pienellä vesitilkalla itse asiassa hyvin vastaava kuin OB-18yo. 94. ville: 89, tony: 90.

Ville: hedelmän kiven imeskelyä, hedelmää. lääkemäisyyttä hyvällä tavalla. nenää avaavaa raikkautta ja samalla intensiivistä nahkaa?



Kintra's Laphroaig Cask Strength 1998, 13yo, 53,4 % (Kintra on hollantilainen yksityinen pullottaja, jolla tulee vuosittain jokunen tynnyri. kintra.nl)

T: intensiivinen tuoksu, tammitynnyriä, jotain erikoista, härskiintynyttä/käynyttä? CS:ksi paljon tuoksuja. lihaisuutta. karkin makeutta.

M: ensimaussa poikkeuksellinen hyökkäävä alkoholi (usein jos alkoholi on hyökätäkseen, se hyökkää vasta alkumaun jälkeen), sitten lämpöhauteeseen palanutta hapanimeläkinkkipossua. pekonia. erilainen. Haribon colapullokarkkia. alkoholi pysyy samanlaisena mukana läpi maun. ei kuitenkaan pahana. jälkimaku karkkimaisen makea. 91. ville: 87, tony: 88.


Yhteenveto: 

Laproaigit osoittivat pystyvyytensä: kerta kaikkisen hienoja juomia! ainoastaan perus10 oli pettymys, mikä on sinänsä harmi, että se on yleisimmin ostettuja mallasviskejä varmasti tänä päivänäkin. 1/4-tynnyrinen osoittautui huikeaksi hintalaatusuhteelta, samoin 18yo ja CS (jos sattuu olemaan serkku tai muu tuttu esim. Hollannissa). Cadenhead'sin tuote on hyvä, mutta onko noin hyvä kuin pisteet annettiin? Kuinka paljon ennakkotoiveet vaikuttivat? Vaikea sanoa, täytyy maistaa vielä toisen kerran. Kintra oli erikoinen Laphroaig. Ostaisinko? En ehkä koko pulloa, mutta mielenkiinnon vuoksi ehkä pienemmän annoksen voisin hyvin ottaa vastaan. Mietintämyssyyn.

ville: lappari ei ole kuulunut niiden viskien joukkoon, jonka myötä musta on tullut viskientusiasti. juotuani nopeasti läpi kaikki tämän päivän tuotteet, niistä löytyi joku lääkeyrtti, josta en perinteisesti ole pitänyt ja joka on vaikuttanut siihen, ettäkö pitäisin Laphroaigia huippuviskinä. myös tietty suovesimäisyys on häirinnyt. Sen sijaan näissä vaikuttanut savu on jotain todella miellyttävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti