maanantai 2. huhtikuuta 2012

Balvenie 12yo Double Wood, 43 %

Arvioinnin kohteena Balvenien 12-kesäinen peruspullote, jota on aktiiviaikansa ex-bourbonissa viettäneenä laitettu eläkekuukausikseen vielä eurooppalaiseen sherryyn.

Tuoksussa pistävän raikkaan kova raakaöljymäisyys yhdistyy kesäiseen hunajaisuuteen. Pyöreys, joka kuitenkin taittuu pistävyydeksi. Yrttisyyttä. Hunajassa sittemmin jopa appelsiinista aromia. Sittemmin hunaja nostaa päätään entisestään ja myös mineraalisuutta seuraa.

Maku: Tämä valuu suuhun rakenteeltaan miellyttävänä. Sitten pieni alkoholin kipakkuus, jota hunajan kypsä makeus seuraa. Jälkimaussa pientä lempeää ruskeisuutta, tekisi mieli sanoa nahkaa, mutta se ei liene kuvaavin termi kuitenkaan. Jälkimaussa on yritystä. Pidemmän päälle viskin makeus alkaa kuitenkin tökkiä, aivan kuten vaaleaa jälkiruokaviiniä juodessa helposti käy. Suun kuivattavuutta tähän ehkä toivoisi. Nyt makeus jää irralliseksi ja tiettyä kitkeryyttä pääsee esiintymään. 83.

1 kommentti:

  1. Tämä viski on itselleni aikamoinen tuuliviiri: välillä maistuu oikeinkin hyvältä, välillä ei ollenkaan.

    Nyt on muutama onnistunut kokeilu tullut arki-illan päättävä, rentona telkkarinääreisviskinä. Pohjalla on hyvä olla jotain muuta kuin mausteista ruokaa (mielellään ei mitään ruokaa), plus nuuskutteluun ja fiilistelyyn on hyvä varata rauhassa aikaa. Tuoksu kun on mielestäni astetta parempi kuin maku.

    Makeutta on sen verran, että selkeästi enempi kuuluu mulla osastoon 'pienet makeat herkkupalat', kuin varsinaiseen hämyiseen viskiosastoon. Korvike karkkilakkoilijalle?

    VastaaPoista