Bowmore 10yo Inspired by Devil's Casks, 46 %

Ok, ei valiteta NASseista, koska ikämerkintä. Bowikan Devil's Casks ei ole ollut ykkösviskejä omaan suuhuni, vaikka sarjaa on maailmalla arvostettukin. Tämä kyseinen viski on saanut innoituksensa kyseisestä sarjasta, eli siis sherrykypsytyksen käytöstä. Inspiraatio on näkynyt siinä, että mukaan on otettu viinikypsytystä. No, maistetaan.

 

Bowmore 10yo Inspired by Devil's Casks, 46 %

Tuoksu: Varsin likainen ensifiilis. Rikkisyyttä. Huonompien Lagavulinien tyylin kovaa tuhkaisuutta. Kumia siellä taustalla. Ei kovin kutsuva tuoksu. 

Maku: Suutuntuma on kelmeä: ei ota, mutta ei annakaan. Sitten suuhun tulvii kitkerää pakokaasusavua ja tuhkakuppia. Nyt ollaan aika paskan viskin äärellä. Bowmoresta tässä ei ole mielestäni jäljellä oikein mitään, ja tällainen profiili saadaan silloin kun sherryily kusee. Kitkerää pisteleväisyyttä ja huonoa savua. Sokkona sanoisin ledaigiksi. 46% ja pakko lisätä vettä: tilkka itse asiassa tekee tästä hieman lähestyttävämmän tuoden marjaa alkumakuun. Samalla se voimistaa tuhkaista savuisuutta leikaten siitä onneksi pahimman terän. Vesilisä kutsuu esiin jotain sellaista jälkimakuun, jonka etäisesti voisi ehkä tunnistaa bowmoreksi. Mutta kyllä sokkona oltaisiin Ledaigin osastolla. Ei vaan toimi. 66.

 

Kommentti: Ongelma omaan suuhuni tässä on ennen kaikkea savun epämiellyttävyys. Savuja on erilaisia ja tämä on sieltä heikoimmasta päästä. 

Kyröä kypsymässä Helsinki-Vantaalla

Sattuipa siten, että Finnair etsi uutiskirjeessään tavallisia pulliaisia yhteistyöproggikseen Kyrö Distillery Companyn kanssa. Kutsussa kerrottiin, että projekti liittyy Finnairin 100-vuotisjuhliin vuonna 2023, mutta muutoin ohjelma jätettiin auki. Hain tilaisuuteen ja ilokseni minut sinne valittiin. En osaa sanoa valintakriteereistä, mutta tuntui, että muut paikallaolijat olivat ennen kaikkea paljon lentäviä, eivät välttämättä niinkään "viskitaustaisia" henkilöitä.

Kutsussa oli pyyntö saapua Helsinki-Vantaalle määrättynä aikana. Innoissani lampsin siis paikalle, sain n. 20 muun henkilön kanssa kulkuluvan ja sitten meidät saatettiin Finnairin non-Shengen-loungeen. Pari kertaa olen tuonne päässyt aikaisemmin lentopuuhissa, ja tilahan on vallan upea. Lounge muuttaa nihkeän lentokenttäoleilun suorastaan nautinnoksi, kun pääsee hälystä pois hyvien appeiden ja jalojuomien pariin. Porukka kerättiin loungen yhteen nurkkaan ja käteen lyötiin Napue-tonic. Sitten Finnairin johto ja Kyrön johto kertoivat hieman tulevasta projektista: Finnair oli tilannut Kyröltä pari tynnyriä viskiä satavuotisjuhliinsa ja tynnyrit oli tuotu kypsymään loungeen.

Kyrön Kalle Valkosen kertoessa heidän viskeistään ja kyseisistä tynnyreistä, meille tarjoiltiin kyseistä new makea. Ja maukastahan se oli. En ole Kyrön viskitislettä maistanut pitkään aikaan, ja tuota maistellessa olisin ollut valmis sanomaan, että kyseinen annos on laimennettu, koska niin helppojuotavaa se oli. Mutta ei, reilu 58 % oli lasissa. Kyseinen tynnyröintivahvuus oli kuulemma optimaalinen tämän mittaiselle tynnyrikypsytykselle. Tisle oli myös sinänsä mielenkiintoista, että siinä oli käytetty puolet normaalia mallastettua savustamatonta ruista ja puolet savustettua mallastamatonta riihiruista. Tämä riihiruis on Kyrön uutuus, jota ei ymmärtääkseni ole virallisesti vielä edes kovin mainosteltu, eikä siitä myöskään liikoja detaljeja jaeltu, vaikka vähän kyselin. Oma suuni ei mitään kovin vahvaa savuisuutta tuosta newmakesta löytänyt, mutta tosiaan epäpuhtaudet tai se ns. ponumaisuus olivat kyllä varsin pientä tisleessä. Eli lupaavaa, lupaavaa.

Itselleni jäi semisti epäselväksi, mikä on Finnairin käyttötarkoitus näille tynnyreille, koska kahdesta 125 litran tynskästä ei ymmärrettävästi kovin kummoisia pullomääriä irtoa. Ilmeisesti ihan pieni määrä olisi tarkoitus myydä, ja kaiketi suurin osa käyttää sitten juhlavuoden juhlallisuuksiin. Joka tapauksessa kutsutuille lupailtiin mahdollisuutta päästä seuraamaan tulevan viskin kypsymistä, joten erittäin mukavaan proggikseen sitä pääsi osalliseksi.

Kyrön meininki vaikutti muutoinkin loistavalta. Ginin maailmanvalloitus muodosti positiivisen ongelman, jossa tavaraa ei meinattu saada ulos sitä mukaa kuin kysyntä kolkutteli ovella. Tämä näkyi Mikko Koskisen mukaan myös viskipuolella, joka oli käytännössä pysähdyksissä seitsemän kuukautta voimien ollessa ginipuolella. Nyt gini on kuitenkin erotettu täysin viskinvalmistuksesta, ja viskin valmistuksen kapasiteettia on nostettu ja tullaan edelleen nostamaan merkittävästi. Veikkaan, että duunia voidaan painaa suu messingillä, kun gini todennäköisesti tuo leivän jatkossakin aika hyvin pöytään, jolloin voi paineettomammin keskittyä viskintehtailuun.

Omaan korvaani oli kuulunut huhu, että ensimmäinen pieni erä viskiä olisi tulossa tänä vuonna markkinoille - johonkin karmeaan hintaan. Koskinen vahvisti huhun ensimmäisen osion, eli että viskiä on tulossa ja ajankohta olisi mahdollisesti elokuu. Sen sijaan hinnan osalta hän totesi, että maltillisena se on tarkoitus pitää. Kuulemma gininkin kanssa on tehty tietoinen päätös siitä, että menestyksestä huolimatta hintaa ei lähdetä hilaamaan taivaisiin, vaan kaikilla täytyy olla varaa heidän tuotteisiinsa. Respect.

Joten EU:n ulkopuolelle lentävät, hommatkaa vaikkapa Diners Club ja menkää vilkaisemaan tynskiä Finnairin loungeen. Tuolla on muuten myös loistava sauna, jonka löylyissä on kiva aloittaa lentoreissu.

Etualalla tynskät, yllä Sarpanevan manuaalinen kello, joka mittaa aikaa pullotukseen ja oikealla Kyrön ja Finskin silmäätekeviä

Tynnyrinomistajajuhlissa Helsinki Distilling Companylla 11.3.2017

Männälauantaina oli ilo päästä osallistumaan Helsinki Distilling Companyn ensimmäiseen tynnyrinomistajajuhlaan. Itselläni ei ole tislaamolta tynnyriosuutta, mutta hyvillä kavereilla oli, ja kun kaikki eivät päässeet paikalle, niin pääsin avecina mukaan tilaisuuteen. Ensimmäiset viskitynskät myytiin tislaamolta yksityishenkilöille vuonna 2014 ja valtaosa nyt näytteillä olevista tynnyrisampleista taisi olla vuoden 2015 satoa. Täytyy auliisti myöntää, että skippasin tynnyriosuuden hentoisen kriittisyyden vuoksi: en oikein uskonut, että suomiviskit voisivat maistua sellaisilta, että niistä kannattaisi maksaa kuitenkin aika sievoisia summia. Oli silti kiva lähteä maistamaan.

Range

Uutta giniä Siljalle

Tilaisuus avattiin erittäin maukkailla GinToniceilla. Napuen voittokulun alle on hieman jäänyt se, kuinka mainiota kamaa HDCO:n gini on. Epäilemättä Napuenkin avittama yleinen gini-innostus on kuitenkin avittanut HDCO:n tavaran menekkiä, joten en aistinut asiasta harmittelua alkuunkaan. Master Distiller Mikko Mykkänen esitteli väelle tiloja ja kertoi myös hyvin piakkoin tislaamolle hankittavasta uudesta tislauspannusta, joka tulee olemaan viisi kertaa niin suuri kuin nykyinen pannu. HDCO tulee siis nostamaan merkittävästi kapasiteettiaan lähitulevaisuudessa. Vanhan tislaimen sanottiin jäävän sitten erikoiserien ja kokeilujen käyttöön. Aikaisemmin tislaamo ei ole paljastanut kypsytysvarastonsa sijaintia, mutta nyt saimme nähdä yhden Teurastamolla sijainneen varaston. Uudesta pannusta ja uusista varastoista tulikin mieleen, että ehkä joskus väki puhuu Ardbeg-tyyliin legendaarisesta vanhasta "alkuperäisestä" pannusta, sekä myyttisestä Warehouse 1:sta. Saa nähdä. Olin bloggariporukalla tutustumassa tislaamoon jo vuonna 2014, ja oli kiva nähdä, miten uusi tulokas oli löytänyt paikkansa ja askelmerkkinsä. Itse asiassa tekemisestä sai kyllä varsin vakuuttavan kuvan.

Warehouse 2. Osa HDCO:n viskistä kypsyy kuulemma Vantaalla. Mielestäni siitä pitäisi saada varoitusteksti pulloon.

Pullottaa pullottaa

Suuri mies ja suuret suunnitelmat

Mutta sitten itse asiaan. Setin loppupuolella pyötiin jaettiin kullekin 2 dl:n sample omasta tynnyristä. Pääsin itse lokkimaan kahdesta tynnyristä, jotka molemmat olivat 70 % ruista ja 30 % ohraa. Nenä lähestyi lasia varsin kriittisesti - mutta kappas! Vallan mainio tuoksuhan sieltä vastaan tulvahti! Toki vielä oli hieman jäljellä ponumaista klangia, mutta pääosassa olivat mehukas ruis ja mukava toffeemainen makeus. Maku oli toki lyhyt, mutta intensiivinen: samaa rukiita, toffeeta ja varsin miellyttävää pirskahtelevaa mineraalisuutta. Kyseinen tynnyri 106 oli tislattu kesäkuussa 2015, joten ihmeitä tuo vajaa 2v uudessa 55 litran tammessa oli saanut aikaan. Vieruspöydän tynnyri oli vähemmän makea ja jotenkin enemmän perinteisen skottiviskin makuinen, mutta oikein maukas sekin. Vahvuudet sampleissa tuntuivat pyörivän 60 %:n molemmin puolin ja vettä tuotteet toki tarvitsivat kohtuullisen runsaasti. Päällimmäiseksi fiilikseksi jäi kuitenkin suorastaan positiivinen hämmennys ja tunnelma erittäin laadukkaista tuotteista. Tuntuu, että HDCO on siis varsin hyvällä tiellä, ja voisin hyvin miettiä tuota tynnyrin hankkimista tämän kokemuksen perusteella itsekin. Mielestäni erittäin hauska detalji tynskäläisille oli se, että sopparin mukaan omistajilla on kaksi kertaa vuodessa mahdollisuus pyytää 2dl:n sample omasta tynnyristään nautittavaksi HDCO:n baarissa verojen (7 €) hinnalla. Tuosta saa aika kivan lisän ruoan ja drinkkien täyttämään iltaan tislaamon viihtyisässä baarissa.

Ei vaan, oikeasti oli ihan kuraa. Migu, voin ostaa säälistä 10 % teidän tynskästänne pois. ;)

Glenfiddich 18yo, 40 %

Huh, pitkä breikki on ollut muistiinpanoista, joten täytyy lähteä kevyesti liikkeelle erittäin eksoottisella pullotteella eli Fiddi 18-kesäisellä. Mielestäni Glenfiddich 15 & 18-vuotiaat ovat edelleen maailmalta ostettuna erinomaista valueta punaisen perusviskin kategoriassa. Mutta maistetaan tarkemmin.


Glenfiddich 18yo, 40 %

Tuoksu: Lempeän kelmeä hunajaisuus ja mieto appelsiininkuori. Kedon marjoja ja mausteisuutta. Miellyttävä ei mihinkään suuntaan tempoileva tuoksu.

Maku: Suutuntuma on kuin kedon kukkia joisi, kunnes toki äärimmäisen maltillinen alkoholisuus kuljettaa kielelle samalla miellyttävää vahamaisuutta, pientä mausteisuutta ja mustan teen tunnelmia. Jos ottaa tarpeeksi ison huikan, niin myös jälkimaun kanervainen ruohoisuus on mahdollista aistia. Tämä on kyllä erittäin helposti nautittava skottiviski, jolla voisi vaikkapa uuden viskinystävän aineen pauloihin saattaa. 87.

Bourbonia Suomen mallasviskiseuran parissa 2.11.2016

Harvinaisempia bourboneja, siinä oli kattauksen ajatus, kun joukko janoisia kokoontui SMWS:n järkkäämään tilaisuuteen taannoin. Oma perehtyneisyyteni näihin ameriikan serkkuihin on ollut rajallinen, joten lähdin mukaan opintomatkalle.

Asiantuntemusta oli talossa paljon paikalla, ja erityisen mielenkiintoista oli huomata, minkälainen soppa nämä börpät ovat: tietyt talot - tai pitäisikö sanoa tehtaat - duunaavat ison määrän erilaisia brändejä eli toisin sanoen myyvät enemmän tai vähemmän samaa kamaa eri nimillä. Marketing is everything. Ehkä tästä syystä niitä parempia bourboneita on niin hankala ylipäänsä löytää, tai tunnistaa massasta. Joka tapauksessa tässä kattauksessa oli mukana kuuleman mukaan varsin klassillisia viskejä, joten ei muuta kuin maistelemaan.


1. Willet Pot Still Reserve Batch no. 1501, 47 %

Kyseessä n. 8-10yo straight bourbon. Mahdollisesti Heaven Hilliä.

Tuoksu: Maukas kypsä banaani.

Maku: Kuiva, makuisa, maltillisen mausteinen. Alkoholi hyvin hienoa. Helppo juotava. Tuoksun makeutta ei kyllä tässä ole. Loppujen lopuksi helppo banskujuoma. 83.

2. A.H.Hirsch 16yo 1974, 45,8 %

Kyseessä se viski, jonka vuoksi moni oli tähän tastingiin tullut.

Tuoksu: Woo! Upea syvä kypsä tuoksu, nahkasohvaa. Kypsää luumua tai jotain viikunaista.

Maku: Hyvin pehmeä. Hieman tuhkainen, ei ensifiilikseltään ihan tuoksun veroista valitettavasti. Veistoluokkaa, runkohan on kyllä maukas börpäksi. Stögisfiilis vähän meinaa puskea päälle. Piipputupakkimenoa. Rauhallinen tunnelma. Jälkimaku kääntyy kyllä varsin mausteiseksi. 84.

Kommentti: Väitän, ettei tämä olisi sokkona mainesanoja niittänyt. Vain tarpeeksi nuoret viski'istit uskalsivat sanoa kuvia kumartelematta ääneen, ettei nyt sitten kuitenkaan vastannut odotuksia...

3. Elijah Craig 23yo 1990, 45 %

Tuoksu: astetta mausteisempi kuin Willet. Upean syvä tämäkin.

Maku: Laskeutuu suuhun maltillisesti, täyttää suun todella hitaasti, odotuttaa itseään, sitten pippurisuutta ja tammen tanniinisuutta. Mielenkiintoinen maun kaari. Makeus jaksaa olla miellyttävänä mukana melkeinpä loppuun asti. Runko hieman vetinen tai mehuisa. 85.

4. Ezra Brooks 12yo single barrel no. 594, Heaven Hill distilleries, 49,50 %

Tuoksu: Hyvin kuiva muihin verrattuna. Ei myöskään kovin voimakas tuoksu. Lasin pyörittelyn jälkeen himppasen kuivan alkoholinen.

Maku: Mutta ai kun maukas suutuntuma! Pehmeä, rikas ja monipuolinen. Kaikki palikat kohdallaan: makeus, mausteet, vanilja, toffee, voltit. Oikein maukas. 87.

Kommentti: Hollannista 65e. Hyvä diili.

5. George Stagg Jr., 66,5 %

Tuoksu: Huh, mikä voima. Jopa punaviinimäinen fiilis.

Maku: Makeaa, punaisempaan viittaavaa fiilistä. Oikein laadukas whiskey. Punaista nahkasohvaa, punaista cadillacia auringonpaisteessa, preerialla pyörivää risupalloa. Veden lisäämisen myötä toki sitten myös puuta jonniinverran. Pisteet jäivät löröttelyn jalkoihin.

Kansa äänesti illan voittajan, ja selvin äänin siksi selviytyi Elijah Craig 23yo (12 ääntä). Toiseksi tuli Ezra (7), kolmanneksi Hirsch (6) ja neljänneksi George Stagg (5). Willet ei saanut yhtään voittoääntä.

Blackadder-tasting 26.10.2016 Pikkulinnussa

Osaltani korkattiin Pikkulinnun tasting-neitsyys vasta näin monen viskiharrasteluvuoden jälkeen, kun Suomen mallasviskiseura järjesti paikassa yksityisen pullottajan Blackadderin tuotteisiin perustuvan tastingin. Pikkulintuhan on varsin messevä paikka viskipyhiinvaellukselle noin muuten, ja kabinetin puoli oli myös varsin tunnelmallinen tasting-tila, vaikka ihan kaikki maistelijat eivät itse huoneeseen mahtuneetkaan.

Blackadderin tuotteita ei ole itselleni vastaan aikaisemmin tullut, joten hyvin tuntematon yksityinen pullottaja omaan korvaani kyseessä oli. Kattaus näytti paperilla kuitenkin oikein hyvältä, varsinkin kun listassa luvattiin viimeisenä jotain spessuerikoista, ja omistajan vetämänä saa usein mielenkiintoista tietoa tuotteista. No, listan viimeiseksi kirjoitettu "An Additional Secret Dram" olikin sitten ihan perusdrami NAS mystery speyside Red Snakea. Sinänsä hyvä viski, mutta hennon virheellistä markkinointia, kun yleensä listan viimeisellä sijalla oleva secret on vielä jotain erikoisempaa kuin listatut viskit. Kattauksen value oli joka tapauksessa ihan kohdallaan, joten ei tuosta pahoja traumoja jäänyt.

Tastingin vetäjä Robin Michael Tucek olikin sitten huumoriveikko. Käytännössä kyseessä ei ollut ohjattu tasting, vaan pari tuntia stand up -komiikkaa, jota tastingin vetäjä esitti. Siinä sitten maisteltiin viskit omaan tahtiin. Ok, pari läppää oli ihan hyviäkin, mutta olisin itse ihan mieluusti kuullut vähän enemmän itse tuotteista tai firmasta. Usein tastingien anti on se, että saa hieman tavallista enemmän tietoa kyseisistä viskeistä. Tucek sen sijaan oli ottanut toisenlaisen lähestymistavan: viskeihin liittyvät kysymykset kierrettiin järjestelmällisesti, eikä mitään asiaa avattu kerta kaikkiaan yhtään. Voi olla, että häntä kiinnosti enemmän läpänheitto, mutta itselleni jäi fiilis, että linja on harkittu ja valittu, koska yksityisen pullottajan tulee olla hyvin tarkka imagostaan. Harrastajillehan ovat loppujen lopuksi täysiä mysteerejä sellaiset asiat kuten miten tynnyrit hankitaan (esim. kaikki raakatisleenä vai jo kypsyneenä, aina suoraan tislaamolta vai joltain toiselta yksityiseltä, ja mikäli jälkimmäisen mukaisesti niin kuka hankkii keneltä). Tucekin markkinointityyliin kuului todeta, että hän pullottaa vain sellaista tavaraa, joka hänen mielestään on hyvää. No entä jos tulee se huonompi tynnyri? Tuskin valutetaan viemäristä alas kuitenkaan. Ymmärrän toki, että nämä ovat herkkiä asioita, mutta Tucek kiersi kaikki hänen tuotteisiinsa liittyvät utelut niin kaukaa, että nousi itsellä pieni vastareaktio. Mutta tosiaan, olihan siellä pari ihan hyvää läppää.

Mutta tosiaan, ne itse tuotteet. Tältä ne minulle maistuivat:

1. Blackadder Drop of an Irish Sherry Cask Finish 58,9%

Tuoksu: Alkuun jännästi hentoa riihen savua. Sitten tämä savuajatus vaihtuu spearmintiksi ja makeudeksi eikä enää koskaan palaa, harmi. Upea tuoksu kuitenkin.

Maku: Erittäin iso maku. Sherry on isommin mukana maussa kuin tuoksussa. Pirskahtelevaa mineraalisuutta, sitten kahvista maitosuklaata. Kiinalaisen ravintolan kahvikarkkia. Tykkää vedestä. Silti loppuun asti aika tiukkaa alkoholisuutta. Jotain turpeen tunnetta loppuun asti. 86.

2. Blackadder Red Snake, 55 %

Kyseessä on 1st fill bourbonissa kypsynyt mystery.

Tuoksu: Vaatimattomampi. Peruskeltainen hedelmä.

Maku: Oikein maukas perusviski! Runkoa löytyy, ilman muuta maukas ja laadukas viski. 88.

3. Blackadder Black Snake Vat 1 4th Venom, 59,9%

Sherrykypsytysjatkettua Red Snakea. 

Tuoksu: Lähes ykkösen veroinen hento.

Maku: Sherry määrittää tätä. Pehmeä kaveri. Maukas viski myös tämä, mutta jotenkin kakkonen viehättää enemmän. 87.

4. Blackadder Raw Cask 1989 Brugerolle cognac cask #1, 60,7%

Tuoksu: Syvä maukas konuinen. Hieno.

Maku: Upea hörppy. Kerta kaikkiaan. Ehkä himppasen puu tuppaa kehiin jossain vaiheessa. Valitettavasti pisteet unohtuivat tästä.

5. Blackadder Raw Cask Statement ed6 Bunnahabhain22yo 1990, single sherry butt #36, 506 bottles, 54,2 %

Tuoksu: Pelmeän tumman rauhallisen sherryinen, ei yhtään makea eikä sherry häiritse kuten minua joskus.

Maku: Ai perhana. Nyt on kyllä vanhan liiton maku. Perhanan hieno, seesteistä nahkasohvaa, aika pysähtyy. Maku on syvä, kuivia hedelmiä, marjoja, syvä mutta silti tuore. Tummaa suklaata. Pientä rikkisyyttä, mutta puhtaalla tavalla. 91.

6. Blackadder Peat Reek, 46 %

Tuoksu: Ei heti aukea isosti.varsin töpäkkä newmake savupommi. Ei kaksinen.

Maku: Ihan perussavu. Ei jälkipolville kerrottavaa. 81.

Piipahdus Keppanakellarissa, syyskuu 2016

Muutama vuosi sitten viskiharrastusta aloittaessani lueskelin Suomen hyvistä viskipaareista. Näitä ei ollut silloin kymmentäkään, mutta yhtenä mainittiin jossain hevon kuusessa sijaitseva Keppanakellari. Kun matka nyt vihdoin suuntautui kyseiseen hevon kuuseen (tarkemmin ottaen Liesjärvelle Tammelan kunnassa), piti käydä paikka katsastamassa. Ja tyytyväinen olin, että kävin. Mesta on nimittäin huikea pyhiinvaelluskohde viskinystävälle.

 Aloitetaan itse paikasta. Keppanakellari on jokin hassu linnan ja omakotitalon yhdistelmä keskellä metsää. Esimerkiksi parkkipaikalle ajetaan tunnelin läpi, vaikka on vaikea ymmärtää, miksi kyseiseen paikkaan on pitänyt rakentaa tunneli. Pihalla on aika hyvännäköiset tilukset lapsille, joten jälkikasvunkin voi mukaan napata. Sisätilat ovat varsin tilavat ja vuorattu kaikenlaisella eriskummallisella rekvisiitalla. Ruokalistalta löytyy varsin äijäpainotteista sapuskaa, ja oma valintani osui savustettuun possuun ristikkoperunoilla. Ja oli muuten aivan todella maistuvat appeet! Ja kyseinen ruoan kylkeen napattu Port Ellen täydensi elämyksen hienolla tavalla. Harvoin löytyy noin hyvää matchia ruoan ja viskin suhteen.

Pihaan asti ei tarvitse ajaa, mikäli valo on punainen

Niin, ne viskit. Uskaltaisin väittää, että paikka on retken väärti jo viskitarjontansa osalta. Pulloja, ja erityisesti vähän harvinaisempia harrastelijoiden arvostamia tuotteita, löytyy isot määrät. Vanhaa Ardbegia (yksi 1975 single cask, useita IB:tä), vanhoja Bowmoreja, vanhaa Macallania, ehkä 5 kpl erilaisia rare maltseja ja ennen kaikkea paljon erilaisia indypulloja sellaisilla ikämerkinnöillä varustettuna, ettei vastaavia tule vastaan kuin korkeintaan Pikkulinnussa. Itse asiassa erikoisempia puteleita oli niin paljon, että näihin olisi ilman muuta tarvinnut asiantuntija-apua. Valitettavasti vierailuhetkelläni vuorossa ollut kyyppari oli viskien suhteen täysi turisti, joten kovin erikoisia kokeiluja ei sitten tullut tehtyä. Mikäli Keppanakellariin suunnittelee excua, kannattaneekin etukäteen varmistaa, että mestan viskiguru on paikalla.

Hinnat olivat myös Helsingin tasoon tottuneelle varsin kohtuullisia. Olisin heti löytänyt tuolta 20 maistettavaa viskiä, kun taas monesti nykyisin stadissa jäävät viskit hyllyyn kovan hinnan vuoksi. Toki kalliimpaakin kamaa oli (Port Ellen 6th Release 43€/4cl, mainittu Ardbeg 1975 melkein 100€, Laphroaig 40yo samaa luokkaa), mutta sitten taas maistamani Bowmore 16yo 1990 Sherry oli hieman reilu 12€ ja Ardbegilta Almost There ja Renaissance muistaakseni alle 12€, ja 4cl:stä siis puhutaan (toki siis kakkosiakin myytiin).

Omiin laseihin kaatuivat seuraavat viskit (sen kummempia nuotteja näistä en kirjoitellut, mutta jotain pieniä huomioita kyllä):

Port Ellen 1982 Gordon&MacPhail Connoisseurs Choice, 43 %
Upea vanhan liiton viski, jossa upeanluonteinen savuisuus tukee mukavaa makeutta. Helppo juotava. Tätä olisi mennyt sen possun kanssa vaikka enemmänkin. 91.

Brora 1982 Gordon&MacPhail Connoisseurs Choice, 43 %

Jännää leivontamausteisuutta, joka seuraa tuoksusta makuun. Hento, hienojakoinen, tasapainoinen viski. 88.

Bowmore 16yo 1990 Sherry Cask Matured, 53,8 %

Näiden parin hennon viskin jälkeen eri maata. Kumisyvää tunnelmointia. Kuin lisämaksuna kumihanskoin suoritettu loppuhelpotus. Savu vain hentona taustalla. Upea tasapaino. 91.

Ardbeg 1975 Gordon&MacPhail Connoisseurs Choice, 43 %

Lempeä puhdas savuviski. Pehmeyttä, eksoottista hedelmää. Upea vanhan liiton savu ja viskikokemus.

Jälkkäriksi nappasin vielä Ardbegilta Almost Theren ja Still Youngin. Ellenin 6th Releasea teki vielä mieli, mutta paikalle paukkasi pikkubussillinen maalaisia, jotka muodostivat tiskille sellaisen jonon, ettei toivoa uusista juomista enää ollut. Tämä onkin varmasti Keppanakellarin haaste: kun noista jokainen nimittäin rupeaa valkkaamaan viskiä ja bisseä niin siinä kestää tovi jos toinenkin. Summa summarum, upea paikka ja ilman muuta pistäytymisen väärti! Monta herkkujuomaa jäi vielä hyllyyn.

Springbank oli selvästi baarinpitäjän suosiossa, koska näitä löytyi enemmänkin. Oma ammattitaito ei riittänyt maistamiseen asti. Sama homma oli vanhempien Macallanien kanssa. Ne oli eri aikoja ne.

Pari Rosebankia myös rivissä

Blogini kovin anti on huippuvalokuvaus