maanantai 14. tammikuuta 2013

Highland Park Thor 16yo, 52,1 %

Tuorein tuote Highland Parkin "Hieno puuteline ja kova hinta" -sarjassa on 16 vuotias Thor. Jos jotakuta kiinnostaa näiden viikinkinimien etymologia, googlettakoon. n. 140 €:n hinta on kuitenkin suolainen 16-vuotiaasta. Katsotaan, lunastaako. Mainittakoon vielä, että vastoin vakiintunutta käytäntöä emme nauttineet tätä thorstaina.

Highland Park Thor 16yo, 52,1 %

Tuoksu: Kauempaa tuoksutettua tulee ensimmäisenä tumma makean hedelmäinen yleisfiilis, jopa nugainen. Alkoholin voima tuntuu juuri tuossa tummuudessa. Lasin pyörittelyn jälkeen alkoholi nostaa päätään, mutta ei missään vaiheessa pistävästi. Arvokas tumma tuntuma, jossa maanläheisyys on voimakkaampana kuin sherryisyys. Varsin miellyttävä ja jalo tuoksu. Pehmeitä kypsiä hedelmiä ja tummaa makeutta.

Maku: Öljyinen makea tumma suuntäyttävyys, joka viipyy suussa aika pitkään ennen alkoholin pistoa, joka tulee terävänä, mutta rauhallisena aaltona. Yllättävän kovana silti. Alkoholin jälkeen ei jää paljoa jäljelle ennen nielaisua, jolloin tumman marjaisen suklaisen aromit korostuvat. Hienoa tässä on samettinen suutuntuma läpi maistokokemuksen ja varsin pitkään jälkimakuun asti. Omalla tavallaan yksioikoinen, mutta hieno viski. Tuo vettä kielelle. Tämä edustaa yhtä juttua, mutta tekee sen hyvin. Vesitilkka vapauttaa punaisuutta ja mausteisuutta makuun ja mukavaa kihelmöintiä jälkimakuun. Kyseessä on perinteinen Highland Park: makeutta, sherryä, punaisuutta maanläheisyyttä, pehmeyttä. Silti polttaa vielä viimeiselläkin hörsyllä aika lailla. Jos tätä vertaa saman hintaluokan hp21:seen, niin 21 vie voiton. 90.

Miklos: T: Jopa rommimaisuutta alussa. En saa turvetta oikein yhtään. Makea, imelletty.  Aika jees. Jotain mausteisuutta. Tästä tulee joenkin talsiker mieleen mausteisuudessaan, joskaan ei merellisyyttä. Makeus korostuu signatoryjen jälkeen.  M: Alkoholi hienossa balansissa. Alku oli makeampi ja alkoholin taiton jälkeen suunkuivattavaa tanniinisuutta. Jälkimaku kantaa. Kun kuivuus häviää suusta, jäljelle jää makea kalvo. Oikeastaan aika erinomainen uusi tuttavuus. Vesi pitkitti alkoholia ja toi makeutta lisää: positiivista ilman muuta. Yhteen asiaan keskittynyt viski, mutta hyvällä tavalla. Ei tarvinnut paljon vettä lisäillä. vesi ei tuonut paljoa lisää. Ostettavissa olisi. Mikloksen pisteet: 88.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Highland Park Drakkar, 40 %

Maistossa ikämerkitsemätöntä Highland Parkia, tarkemmin ilmeisesti alun perin taxfree-markkinoille vuonna 2011 ilmaantunut Drakkar. Mitään ennakkokäsityksiä ei sen kummemmin ole.

Highland Park Drakkar, 40 %

Tuoksu: Heti alkuun epäpuhdasta liutinta, joka sitten kuitenkin häipyy nopeasti jättäen jälkeensä hentoa keltaista hedelmää (kuivatun persikan tai aprikoosin tuoksu) ja turpeisuutta. Öljymäinen tuoksu. Maltillinen, mutta miellyttävän tasapainoinen. Ihan alkua lukuun ottamatta tämä ei kärsi siitä epäpuhtaudesta mitä OB-12yossa on.

Maku: Kuiva puinen suutuntuma, sitten maku alkaa tasaantua ja levittää suuhun turpeisen tupakkaista tuntumaa, joka on varsin miellyttävä. Voltit on tässä tasattu ja viski on helppo juotava. Se sopii tähän, koska hento turve pääsee kivasti esiin. Maku ei ole missään nimessä hienostunut, mutta se on kohtuullisen puhdas ja konstailematon. Tämä viski toimii talossa ja puutarhassa. Nielaisuhetkellä turve antaa hentoa tuntumaa jostain makeammasta, joka sitten kuitenkin häipyy nopeasti olemattoman jälkimaun mukana. Positiivinen yllättäjä. 87.

Miklos: T: Alkuun varsin öljyinen turve. Myös jotain epäpuhdasta on havaittavissa. Taustalla makeaa hedelmäisyyttä. Alkoholi ei pistä yhtään. Mukava tuoksu. Turve ja maanläheisyys lähempänä kuin rinnalla maistetussa Thorissa. Suolaisuutta. Turvesatsit nenään joka kerta kun tuoksuttaa. M: Raikas avaus, mieto alkoholi. Täyttää suun kivan turpeisesti, mutta sitten jotain epäpuhdasta/hapanta? Kuivat fiilikset loppuun. Jälkimakua ei juurikaan ole, joten on nopea juotava (!). Hyvä peruskaato. Mikloksen pisteet: 84.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Caol Ila 11yo, 2000-2012, The Ultimate, 63,7 %

Seuraavassa IB-Caol Ilassa on pari hassua piirrettä. Ensinnäkin alkoholia on rouheat 63,7 %, millä taidetaan vetää pohjat tässä blogissa, Ellei Old Buckia lasketa. Toisekseen viski on tislattu 16.3.2000 ja pullotettu 13.3.2012, mistä nähdään, että jos Ultimaten kaverit olisivat odotelleet kolme päivää lisää, olisivat he voineet kutsua viskiään 12-vuotiaaksi. Lienee ollut kova rahapula, kun piti tynskä realisoida noin hassuun aikaan. Kolmantena ilmiönä tulee huomata tynnyrin numero, joka on 303877. Kertoo jotain Caol Ilan tuotantomääristä, kun muista tislaamoista olemme tottuneet korkeintaan alhaisiin nelinumeroisiin lukemiin. Neljännen erikoisen ilmiön pariin päästään maistelunuottien jälkeen. Isäntä tiesi, mitä lasissa oli, mutta vieraat (Ville ja Miklos) eivät.

Caol Ila 11yo, 2000-2012 The Ultimate, Cask no. 303877, 303 bottles, 63,7 %

Tuoksu: Alkuun ei anna itsestään juuri mitään, paitsi mineraalista meren voimaa. Lasin pyörittelyn jälkeen tulee aika lailla alkoholisuutta ja yleisilme tummenee sen myötä. Silti varsin rajoittunut kaveri.

Maku: Pistelevä alkoholisuus iskee heti alkuun kyllä todella isosti, ei odota edes normaalin tynnyrivahvuisen lailla. Kun shokista selvitään, sitruksista merellisyyttä alkaa ilmetä. Vesitilkka tuo mukaan maittavaa turpeisuutta ja helpottaa nauttimista muutenkin. Vesi myös lisää suun täyttävyyttä, ja on liki elinehto tämän nauttimiselle. Savuiseksi viskiksi tätä on vaikea sanoa, pikemminkin lakritsaisen turpeiseksi. Kun tähän lakritsaiseen turpeisuuteen lisätään aiemmin mainittu sitruunaisuus, päästään aika lähelle laivoilla myytävää sitruunalakua. 88.

Ville: T: Tuntuisi tynnyrivahvuiselta. Tasapainoinen. Tuntuu styrkalta, mutta jotain keltaista makeaakin on taustalla. Eksoottistakin hedelmää. Raikasta tihkuvaa makeutta, ei kovin paksu kuitenkaan. M: Sitruunan kuorta, kirpakkaa happoisuutta, merellisyyttä, saarelaisviskin tuntua, rantakalliota. En oikein tiedä, onko savua vai petroolia. Suutuntuma on mainio, silkkinen, öljyinen ja liukas. bourbon-Bowmore-henkisyyttä. Ensituoksun sulkeutuneisuuden (87) jälkeen alkoi jotain avautua (88) ja sitten maistossa parani (89) ja veden kanssa entisestään, joten Ville pääsi lopulta pisteisiin: 90.

Miklos: T: Turvetta ja alkoholia nousee ensimmäisenä, holi aika voimakkaana. Savua ei häivääkään. Nyt ollaan jonkun vähintään 57-volttisen äärellä. M: Pippurista mausteisuutta, merellisyyttä. Turpeinen, mutta ei savua. Bowmoren suunnat kävivät myös minulla mielessä. Parani veden kanssa, pehmentää alkoholia ja tuo lakritsin esiin. Hyvä osuma illan viimeiseksi viskiksi "valmiiseen" suuhun. Mikloksen pisteet: 89.


Havainto: Kylmäfiltteröintiä on viskimaailmassa harrastettu, jotta viski ei samenisi kun sinne laittaa vettä (ystävämme amerikkalaiset eivät tykkää). Kylmäsuodattamattomissa viskeissä on usein maininta, että viski saattaa samentua, jos siihen sekoittaa vettä. En kuitenkaan koskaan ole tätä efektiä juurikaan huomannut. Mutta nyt huomasin. Tämä Caol Ila muuttui merkittävästi veden lisäyksen myötä ja lopputulosta olisi saattanut olla vaikea sanoa edes viskiksi ellei tietäisi. Tarkennuksena todettakoon, että vettä ei lorautettu joukkoon mitenkään kohtuuttomasti, vaan muutamia tippoja paremman juontivoimakkuuden saamiseksi. Jännän äärellä taas oltiin.

Au naturel
Vedellä lantrattuna

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

2013 ensimmäisen kvartaalin viskiranking

Pari kvartaalia huljahti ohi, mutta se ei ole vaarallista: hypätään suoraan uuteen vuoteen. Tämän rankingin idea on listata omasta kaapista löytyvät pullot, ja kun niitä luetteloi, voi ne samalla laittaa järjestykseen. Järjestys ei perustu mihinkään muuhun kuin senhetkiseen fiilikseen, joten pullojen paikat voivat myös vaihdella siinä. Edellinen ranking löytyy täältä. Ainoa muutos on, että tässä on listattuna vain auki olevat putelit, kun aiemmin mukana saattoi olla joku suljettukin.

  1. (1.) Bowmore 25yo 1985 Signatory's Cask Strength Collection, 51,6 %
  2. (uusi) Benriach 26yo 1984 peated virgin american oak finish, 54,3 %
  3. (2.) Ardbeg Alligator, 51,2 % 
  4. (uusi) Highland Park 21yo, 47,5 %
  5. (12.) Laphroaig 16yo, Cadenhead's 55,2 %
  6. (17.) Highland Park 18yo, 43 %
  7. (7.) Caol Ila 25 yo, 43 %
  8. (6.) Balvenie 21yo portwood, 40 % 
  9. (3.) Laphroaig CS 2009 Batch 004, 57,8 %
  10. (8.) Caol Ila CS, 59,2 % 
  11. (uusi) Ardbeg Galileo, 49 %
  12. (uusi) Longrow 14yo Burgundy Wood, 56,1 %
  13. (uusi) Bowmore 25yo 1985 Signatory's Cask Strength Collection, 56,1 %
  14. (5.) Laphroaig 18yo, 48 % 
  15. (uusi) Benriach 18yo 1994 peated tawny port finish for Finland, 49,6 %
  16. (18.) Glen Ord 15 yo, Cadenhead's, 57,3 %
  17. (9.) Laphroaig Quarter Cask, 48 % 
  18. (13.) Ardbeg TEN, 46 %
  19. (20.) Lagavulin 16yo, 43 %
  20. (11.) Arran 12yo, single cask for Savonlinna Syndicate, 57,1 % 
  21. (14) Glenfarclas 105, 60 % 
  22. (uusi) Port Charlotte 10yo, 46 %
  23. (uusi) Caol Ila 11yo 2000 The Ultimate, 63, 7 %
  24. (27.) Talisker 10yo, 45,8 %
  25. (15.) Benriach 20yo, 43 %
  26. (16) Aberlour a bunadh, 60,2 % 
  27. (uusi) Smokehead, 43 %
  28. (uusi) Bowmore Surf, 40 %
  29. (26.) The Glenlivet 15 yo travel retail, 40 %
  30. (uusi) Bowmore Enigma, 40 %
  31. (22.) Glenfiddich 15yo, 43 %
  32. (25.) Old Pulteney WK499 Isabella Fortuna, 51 %
  33. (uusi) Highland Park 19yo 1991 Signatory's, 46 %
  34. (30.) Laphroaig 10yo, 40 % 
  35. (24.) Jura 16yo, 40 % 
  36. (uusi) Balvenie 12yo Double Wood, 43 %
  37. (28.) Bunnahabhain XII, 46,3 % 
  38. (31.) Dalwhinnie 15yo, 43 % 
  39. (uusi) Hedges & Butler (blendi 70-80-luvulta), 43 %

maanantai 7. tammikuuta 2013

Ardbeg Lord of the Isles (25yo), 46 %

Siinä vaiheessa kun Tukholman Akkurat oli tarjonnut parhaita palojaan eikä oltu enää köyhiä tai kipeitä, piti vielä maistaa näkäräinen Saarien Herraa. Erinäisten lähteiden mukaan kyseessä on 70-luvun puolivälin tislettä, joka on vähintään 25-vuotiasta ja enimmäkseen ex-bourbon-tynnyriä. Maistoin tätä vain sentin, joten nuotit voisivat tarkentua, jos olisi koko pullo käytössä.

Ardbeg Lord of the Isles (25yo), 46 % (149 kr / 1 cl)

Tuoksu: Sitrusta, pehmeää hentoa samettisuutta. Hyvin pehmeä, pientä mineraalisuutta. Tasapainoinen ja hieno.

Maku: Yllättää voimallaan heti alkuun, isosti suun täyttävää pippurimausteista savua. Kuivattua hedelmää taustalla. Hitto soikoon! Ei niin kuiva savu niin Artuissa yleensä. Toisaalta todella suoraviivainen ja toisaalta upean monikerroksinen esitys. Jaksoi yllättää vielä Laga21:nkin jälkeen. Uskomattoman dynaaminen ja eteenpäin menevä kokemus, vau. Tuoksu korkeintaan hieman maltillinen. 94.

Elämä on silloin kunnossa, kun referenssiviskinä saa käyttää Airigh Nam Beistiä.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Lagavulin 21yo, 56,5 %

 Olen sen verran suurten hehkutuspuheiden hehkutuspuheiden vietävissä, että jo pitkään on tehnyt mieli päästä maistamaan vuonna 2007 pullotettua sittemmin ylisanoja kerännyttä ja nykyään törkyhinnoissa liikkuvaa Lagavulin 21:stä. Tätä intoa ei ole pienentänyt se, että tänä vuonna on ilmestynyt uusi Laga21, joka ei ole kohdannut samanlaisia ylisanoja. No, Tukholman Akkuratissa tuota oli hyllyssä ja jännityksestä tärisevin käsin menin sitä tilaamaan peläten, että kun lausun pullon nimen tiskillä, niin koko baaritiski herää sen olemassaoloon ja hyökkää pullon kimppuun jättäen blatten nuolemaan näppejään. Näin ei käynyt ja sain dramini ja sen rinnalle normi16yo:n.

Ennen itse viskiä on todettava, että on vaikea lähteä maistamaan tuotetta, johon liittyy valtavasti odotuksia. Yhtäältä sitä haluaisi varjella lasissa kun sitä kuitenkin on niin vähän, toisaalta tuoksun parissa haluaisi viettää aikaa vielä enemmän peläten, että maistaminen jotenkin rikkoo sen. Entä jos viski ei maistukaan niin hyvälle? Yrittääkö pettymystä puhua itselleen paremmaksi? Ja entä jos se onkin tasan niin herkku kuin oli ajatellut? Onko itse moiselle viskille tarpeeksi hyvä? Miten edes kehtaan lähteä analysoimaan moista taivaallisuutta? Vaiko toisaalta: vitut, viinaahan se vaan on.

Lagavulin 21yo, bottled 2007, 56,5 % (226sek / 2 cl)

Tuoksu: Huikea ensituntuma. Merellisyyttä, upeaa lyijyisyyttä. Syvää tummanpunaista äärimmäisen syvää sherryntuntua, johon hyvin suolainen savuisuus yhdistyy. Piipputupakkaa. Tervaa, ratapalkkia. Hieman samoja elementtejä kuin tässä Benriachissa mutta niin tasapainossa että. Varsin pitkälti täydellinen tuoksu osastolla peat+sherry.

Maku: Odottaa ensin, sitten lähtee hitaasti rakentamaan tarinaa suussa: alati voimistuva mausteisuus, herkullisen pehmeän alkoholin kihelmöivyys, punainen upeasti integroitunut sherryisyys, valtava suuntäyttävyys, täydellinen peat'n'sherry. Ruudin kuivattavuutta. Jälkimaussa nugaata, tervaa, suklaata. Yleisesti voimallisen punaisen ylettömän syvyyden vaikutelma. Suun kuivattavuutta mutta samalla mehukkuutta, joka pistää maiskuttelemaan saavuttaakseen jokaisen nautinnon kulman tästä viskistä. 16-vuotiaaseen verrattuna räyhempi, syvempi, sherryisempi, tummempi ja vähemmän makea viski. Hieno elämys ja jos jonkun pullon kanssa pitäisi venyttää paukkuen yli viskibudjettinsa, niin se voisi olla tämä. 95. 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ardbeg 17yo, 40 %

Uusi vuosi aloitetaan vielä vanhan vuoden puolella maistetulla juomalla. Tukholman Akkuratissa tarjoutui mahdollisuus maistaa tätä kohta katoavaa kansanperinnettä olevaa Ardbegia, ja vaikka lompakko ei ajatuksesta tykännyt, piti kuitenkin kokeilla. Tätä pullotettiin joskus 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella.

Ardbeg 17yo, 40 % (278 sek / 2 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen, eksoottinen, hyvin hento ja mieto savu. Appelsiinia.

Maku: Pehmeä hedelmäisyys ensimmäisenä suuhun. Tasapainoinen ja maltillisen kevyt, hento savuisuus tulee sitten. Persikkaa. Keltaiset hedelmät ovat raikkaita ja maukkaita ja savu tukee niitä hyvin. Hieno viski, mutta kepeydessään ei silti myyttisten arvioiden väärti. Suun päällä hentoa kihelmöintiä ja Ardbegille tyypillinen savu tulee sitten kyllä varsin ryhdikkästi. Maltainen tasapainoisuus jää jälkimakuna suuhun. Kepeydessään silti upea tuttavuus, ja tällaisen ottaisi mielellään Ardbegin rangeen tänäkin päivänä. 91.