keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Läjä Ardmorea VYS:n kanssa

Ardmore herättää minussa eteentullessaan positiivisia wiboja: moni maistamani viski on ollut omaleimainen, ja erityisesti niiden savuprofiili on ollut mielenkiintoinen. Odotukseni on siis päästä maistamaan viskejä savuvivahteella, mutta ei varsinaisia savuviskejä. Tämä on ensimmäinen ohjattu tasting piiitkään aikaan, joten good to be back.

Valtaosa Ardmoresta on perinteisesti käytetty sekoiteviskeihin ja erityisemmin Teacher'siin, jonka mallasviskiosuudesta valtaosa on Ardmorea. Ardmore on n. 15-20ppm savuisuudeltaan. Ainoa saatavilla oleva normitislaamopullote on Ardmore Legacy.

Ardmore käyttää jonkin verran Laphroaigin käytettyjä quarter caskeja kypsytyksessään. Muutoin mennään varsin perusbörppätynnyreillä.


1. Ardmore 100th Anniversary 12 yo OB 1986-1998, 40%

Tuoksu: Kelmeää mineraalista ruohoisuutta. Lupaava. On siellä sitten sitä kuivaa asfalttiakin. Toisella tuoksuttelulla muuttuu makeammaksi.

Maku: Pehmeä jännä täyteläinen laskeutuminen suuhun. Kaukana nykyviskeistä suutuntumaltaan: pehmeä, paksu, ei niin puhdas. Maun keskivaiheilla lakritsista asfalttista tunnelmaa, joka kuivuu jälkeenpäin. Varsin maukas tuttavuus! Jälkimaussa jää leijumaan kuiva lakritsi miellyttävänä fiiliksenä. Kyllä tämä on hyvä perusviski. Ja voimaa on isosito 40 %:iin. 87.

 

2.  Ardmore 12 yo, James MacArthur 80's bottled, 56.2 %

James MacArthur on yksityinen pullottaja, joka on keskittynyt sellaisiin tislaamoihin, joilta ei löydy normipullotteina.

Tuoksu: Ei mitenkään massiivisen antava tuoksu. Eikä vanha. Tasapainoisen kuivan keltaisen perusviskin tuoksu. Perushunajaa ja vaniljaa. Voi pitää sisällään kyllä erittäin mainion viskin. Näin kovia voltteja tämä ei välttämättä lupaa.

Maku: Lakusavu nousee heti alkuun isosti. Sitten piparminttua, hammaslääkärifiiliksiä. Sellaisenaan todella kiva alkoholisuus, hienosti on tasoittunut! Kiva öljymäinen suutuntuma, jota vesilisä kyllä avaa entisestään. Todella nätti mausteisuus tulee vettä lisättäessä savuisuuden rinnalle. Vesi lisää tanniinista kuivan lakritsista pitkää jälkimakua. Maukas kyllä. 88.

 

3. Ardmore 2008-2020 11yo #706024 Best Dram 1st fill Ruby port wine cask finish, 58.2 %

Tuoksu: Nyt on likaista sherrykumia. Yh! Kunnon ghettonuotiota. Mutta aika hyvällä tavalla.

Maku: Aika brutaali maku on. Kova punaisen kuminen isku. Paras pala ilman muuta jälkimaku. mutta kyllä tämän vettä tarvitsee. Vesi lisää portmaista punaisuutta. Mutta se samalla lisää portin päälleliimattavuutta. Vesi pehmentää, mutta myös ohentaa. Kunnolla vettä niin kyllä tästä ihan juotavaa tulee. 79.

 

4. Ardmore 24 yo 1977-2002, Cadenhead's - Authentic collection, 46% 

Tuoksu: Mentholia, hammaslääkärin tuolia (nämä tosin hävisivät ensimmäisen nenäilyn jälkeen). Aamunkosteaa ruohoa ja siinä pomppivaa jänistä. Päärynää. Melonia. Hyvin raikas.

Maku: Kevyttä on. Klassinen old school -viski. Jälkimaussa nousee sitten kuitenkin yllättävästi sitä lakritsisavua jälleen. On kyllä harmittavan lyhyt maku. Jälkimaussa on kyllä sitten löydettävissä hieman aksoottisempia hedelmiä, joten ikä jossain määrin kyllä tarjoilee. Tasapainoinen. 84.

 

5. Ardmore 30 yo 2018, 47.2 %

Puhtaasti bourbonkypsytetty.

Tuoksu: Makeaa tasapainoista keltaisuutta. Ehdottoman lupaava old school -viskin tuoksu. Makeaa kypsää ananasta. Silti raikas. Todella mukava.

Maku: Jaa, ei ensimaistolla nyt kuitenkaan ihan niin kova maku kuin mitä tuoksu antoi olettaa. Alkoholikin yllättävän kovasti mukana. Toisella maistolla ja pienellä vedellä onhan tämä mainio viski. 89.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti